Vaalikuume nousee kesälläkin

17.6.2010 11:24 Antti Aho

Eduskuntavaaleihin on vielä aikaa vajaa vuosi, mutta vaalikuume alkaa kasvaa. Ehdokkaita on jo ilmaantunut ja vielä ilmaantuu lisää. Saa nähdä, keitä on vielä lähdössä, ja löytyykö yllätysnimiä. Hirmuisia yllätyksiä ei ole vielä saatu.

Vaalit käydään huhtikuun puolivälissä. Vauhti kiihtyy syksyä kohti ja entäpä sitten kun se oikein pääsee valloilleen. Jännitys tiivistyy sunnuntai-iltana 17. huhtikuuta, mutta sieltä se maanantaiaamukin sitten valkenee.

Montako keskisavolaista pääsee eduskuntaan? Otetaanpa tarkasteluun ensiksi demarit.

Kari Rajamäki on ehdokkaana suvereeni. Hän menee heittämällä läpi niin kauan kuin vain ehdolle asettuu. Saa nähdä, jäävätkö nämä eduskuntavaalit hänen viimeisikseen vai onko mukana vielä 2015. Sen vuoden syksynä hän täyttäisi 67 vuotta.

Timo Suhonen, ensimmäisen kauden valtuutettu, on tähän mennessä toinen esille tullut varkautelaisehdokas. Mervi Ilonenkin jossakin vaiheessa mainittiin varteenotettavana ehdokkaana, mutta näillä näkymin ei ole lähdössä.

Suhonen on ollut valtuustossa varsin vaisu. Jämäkät kannanotot ovat puuttuneet ja ryhmässä hän on kulkenut muiden mukana, joukon jatkona. Katsotaan, miten Suhonen terästäytyy vaalien lähestyessä.

Tukiryhmäänsä hän on ainakin huhujen mukaan saamassa useita näkyviä varkautelaisdemareita. Heitä on myös leppävirtalaisen Mia Hahtalan taustajoukoissa. Hahtala sai viime vaaleissa 2 224 ääntä, mikä on hieno suoritus ensikertalaiselle. Hahtala on kova sana demarileirissä.

Kristillisdemokraattien Kari Kärkkäinen ei ole vielä julistanut, lähteekö vai ei, mutta jos nyt tässä veikataan, niin kyllähän Kärkkäinen lähtee. Mitä muutakaan hän tekisi?

Kärkkäinen istuu eduskunnassa nyt kolmatta kauttaan. Hän on kahdesti mennyt läpi ilman vaaliliittoa, tosin viime kerralla rimaa hipoen, mutta kumminkin. Nytkin läpimeno voi olla vaikeaa. Kärkkäinen on ollut viime aikoina vähän väsähtäneen oloinen. Riittääkö virtaa vaalikampanjaan?

Kokoomuksella on tarjota Varkaudesta kaksi ehdokasta ja Leppävirran Sirpa Kinnustakin on veikkailtu mukaan kisaan. Komisario Jyrki Haapala tunnetaan maakunnassa. Räväkät kannanotot herättävät ihastusta ja vihastusta myös omiensa parissa. Puolueväkeä on asettumassa Sirpa Alho-Törrösen taakse ja sinne on koottu näyttävää listaa myös yrittäjistä, niinkuin Savon Yrittäjien puheenjohtajan taakse on luonnollista kootakin.

Haapala tunnetaan kansan keskuudessa jo nyt. Alho-Törrönen on yrittäjäpiirien suosiossa. Yrittäjätausta on myös Sirpa Kinnusella, jos hän nyt ylipäätään lähtee.

Haapala on vähän samanlainen kuin Rajamäki. Molemmat jakavat mielipiteitä ryhmässään ja puolueessaan. Molempien kannatus kumpuaa kansan keskuudesta. Siellähän ne äänestäjät ovat. Puolueaktiivit vaan käyvät uurnilla aina, kansan syvistä riveistä ei valitettavasti niin tiedä.

Kokoomuksen kovia nimiä vaalipiirissä ovat kuopiolaiset Sari Raassina ja entinen TE-keskuksen johtaja Jaakko Kekoni, iisalmelainen Markku Eestilä ja sitten Haapala. Kataisen potissa on jaettavaa. Läpimenijä on tässä joukossa.

Keskustan Katri Komi on omassa vaalipiirissään takuuvarma nimi. Valitettavasti vaalipiirit eivät vielä ole yhtä. Toivottavasti nämä olisivat viimeiset eduskuntavaalit tällä vaalipiirijaolla. Moni varkautelainen äänestäisi Katria mielellään.

Leppävirtalaisehdokkaalla Aino Kanniaisella on kuntapoliittista taustaa, mutta Riikka Mannerin viime vaaleissa keräämää 3 200 äänen saalista hän ei saa millään, oli kampanja sitten miten kova tahansa. Varkaudesta ei ääniä heru kuin tuttavilta ja keskusta-aktiiveilta, joita ei satamäärin ole.

Manner sai paljon ääniä omasta ikäryhmästään, jolla ei ole puolueuskollisuutta. Kenelle ne äänet menevät? Keski-ikää lähestyvä Kari Kärkkäinenkään ei enää ole nuorten suosikki. Mia Hahtalalla saattaisi vielä olla saumaa tällä apajalla. Juha Nissilä olisi ollut keskustalle tässä mielessä parempi valinta.

Etelä-Savon puolella saattaa Toni Auvinen olla suhteellisen kova sana, mutta varmaa läpimenoa ei ole näköpiirissä.

Vasemmistoliiton Matti Semi on ehdolla kolmatta kertaa. Semin saaliit ovat olleet verraten hyviä, mutta eivät riittävän suuria läpimurtoon. Häntä verrataan usein Jorma Vokkolaiseen, mutta tausta oli eri. Metalliliitto oli Vokkolaisella vahva tukija ja lisäksi hän sai tukea sekä rahallisesti että äänien muodossa semmoisista suunnista, jotka eivät yleensä Vasemmistoliittoon päin vilkaisekaan. Nämä olivat niitä tahoja, joille on tärkeää pitää elinkeinoelämän rattaat rasvattuina.

Mutta on Semissä ja Vokkolaisessa yhteistäkin. Molempien kampanjointi on herrasmiesmäistä, vai muistaako joku että he tai joku heidän tukiryhmästään olisi lähtenyt parjaamaan muiden puolueiden ehdokkaita ja alentunut loanheittoon?

Semi on Vasemmistoliitosta kovempi sana kuin Kaisa Korhonen. Näistä leppävirtalaisehdokkaista saattavat Hahtala, Kanniainen ja Korhonen syödä toisiaan, mikä ei liene tarkoitus, vaan kaikkien tappio. He iskevät samanlaiseen äänestäjäkuntaan taustansa ja myös kannanottojensa puolesta.

Mitenkäs muut? Perussuomalaisten ehdokas Varkaudesta on Pekka Keto. Luvassa on räväköitä kannanottoja. Ilman vaaliliittoa on läpimeno vaikeaa Pentti Oinosellekin, muista puhumattakaan, mutta ihmeitäkin tapahtuu.

Perussuomalaisille povataan vaalivoittoa jo nyt. Keulahahmona on Timo Soini, mutta jos vaalivoitto on siihen malliin veret seisauttava kuin Perussuomalaisten edeltäjällä SMP:llä aikoinaan, saattaa se myös merkitä samanlaista kuolon suudelmaa. Mistä ottaa Soini ministerinsä, kuten Mauri Liukkonen äskettäin Savon Sanomissa kysyi. Perussuomalaisilla on oppositiossa paljon turvallisempaa.

Muutapa ei nyt tule mieleen, mutta tehdään taas uusi arvio tuossa syyspuolella.

antti.aho@warkaudenlehti.fi