| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Syksyllä on aikaa harrastaa
Tänä syksynä kävin pitkän tauon jälkeen marjassa ja sienessä. Mustikkaa oli metsä pullollaan ja sankollisen sai vähällä vaivalla. Mitä pidemmälle syksy ehti, sitä suuremmaksi mustikat kasvoivat, eivätkä ne olleet vielä pari viikkoa sitten menettäneet edes pahasti makuaan.
Puolukoita puolestaan voi myös kerätä vielä pitkän aikaa. Karpaloakin tuntuu tulevan mukavasti, ja sen satokausi on vasta aluillaan.
Marjastuksen ohella voi poimia sieniä. Niitäkin on riittänyt kantarelleista tatteihin ja rouskuihin. Uusi supersieni on matsutake eli männyntuoksuvalmuska, jota kaupataan nyt Japaniin samoin kuin muutamana vuonna herkkutatteja Italiaan. Matsutake ei vielä ole lyönyt itseään läpi,mutta hiljalleen ihmiset oppivat uutta ja muutaman vuoden kuluessa varmasti sienestäjät innostuvat siitä, kuten aiemmin tateista. Sukulaiseni päätti tänä vuonna ryhtyä keräämään mustavahakkaita, joita ei ollut aiemmin kerännyt.
Syksy on vääjäämättä taas täällä, ja pimeää ja koleaa aikaa riittää vielä pitkäksi aikaa. Valoa syksyyn voi tuoda vanha tai uusi harrastus.
Kansalaisopiston piirit kutsuvat mukaan, ja kaikenlainen seura- ja yhdistystoiminta alkaa pyöriä toden teolla.
Soisalo-opiston tarjonnassa näyttäisi olevan jokaiselle jotakin kädentaidoista liikuntaan ja opiskeluun.Valittavana on valtava kurssitarjonta, ja osallistua voi myös vain viikonloppukursseille.
Myös Varkauden kaupungin liikuntatoimi tarjoaa erilaisia vaihtoehtoja kuntoiluun. Uimahallilla voi harrastaa muun muassa sali- ja vesijumppaa omatoimisen liikunnan lisäksi. Tilaa hallissa on monenlaiseen kuntoiluun, sulassa sovussa siellä harjoittelevat kilpauimarit, vesijuoksijat ja kuntouimarit. Lapset ja nuoret sopivat sekaan mainiosti.
Ei parane unohtaa paikallisia urheiluseuroja, jotka liikuttavat lapsia ja nuoria kiitettävästi. Toivottavasti sopu antaa sijaa myös liikuntatalon käyttäjien kesken niin, ettei harrastaminen ole tiloista kiinni. Eivätkö myös koulujen liikuntasalit ole käytettävissä niin kuin ennen vanhaan?
Monet työnantajat tukevat liikuntaharrastuksia maksamalla osan kuluista.Niinpä myös yksityisillä kuntosaleillakin riittää käyttäjiä.
Syksyyn kuuluvat myös teatterit ja konsertit.Varkauden teatterin Päivänsäde, minä ja menninkäinen on saanut hyviä arvosteluja, ainakin sen jo nähneet ovat siitä pitäneet.
Lippuja varatessa huomasin, että kyseisestä näytelmästä on marraskuussa vain kuusi ja joulukuussa ainoastaan neljä esitystä. Kannattaa siis olla nopea, jos haluaa nähdä näytelmän vielä syksyn aikana. On teatterissa muitakin esityksiä, ja joulukuussa ensi-iltaan tulee mm. Kultalampi.
Syksyn musiikkitarjonta onkin sitten minun mielestäni paljon heikompaa. Jos Antti Tuisku, Jari Sillanpää tai Marion eivät kiinnosta, tai ei innostu Hevisauruksista tai Babar-musiikkisadusta, on ohjelmisto kovin suppea.
Muutama yllätys kuitenkin sopii mukaan, toivottavasti Seminaarinmäen laulajat, Seppo Hovin johtama Sota-ajan laulut ja Rovaniemen markkinoilla -kiertue vetävät yleisöä. Kaksi viimeksi mainittua ovat vähän vanhemman väen mieleen. Jaakko Tepon ja Ismo Apellin käsikirjoittama kansanmusikaalikin voi olla jollekin se syksyn kohokohta.
Syksy on myös mainiota aikaa lukea, ja kirjastoista löytyy valittavaa. Niistä saa myös lainaksi elokuvia ja musiikkia. Suosittelen myös äänikirjoja kaikille, sillä niitä on mukava kuunnella pimeinä iltoina samalla, kun tekee vaikka käsitöitä.
Paikallisessa elokuvateatterissa on alkanut taas tänä syksynä matineasarja, jossa esitetään muitakin kuin varmoja kassamagneetteja. Lisäksi on tulossa Hopeatähti-kerho, jonka näytökset ovat päiväsaikaan. Elokuvat esitellään ennen esittämistä, ja niistä voi keskustella näytöksen jälkeen. Tämä on hieno mahdollisuus sellaiselle, joka ei pääse tai jaksa lähteä elokuviin iltamyöhällä.
|
|
