| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Sukupolvelta toiselle
Alkusyksystä epäilin vahvasti, että tyttäreni on aikoinaan vaihtunut synnytyslaitoksella. Kahdeksanvuotiaan illat alkoivat täyttyä harrastuksista, joita on ollut vaikeaa selittää perinnöllisillä taipumuksilla. Vapaa-ajan menoissa on mukana street-tanssia, taitoluistelua, uintia ja sporttikerhoa. Sinällään on ollut upeaa, että tässäkin tapauksessa tytöstä polvi paranee.
Kun olen viettänyt viikonloppuisin aikaa uima-altaassa ja Varkauden jäähallin katsomossa, olen useasti muistellut edesmennyttä pappaani.
Pappa opetti minut luistelemaan. Vanha mies seisoi luistinkassi kädessään ala-asteen edessä odottamassa koulupäiväni päättymistä. Käsi kädessä kuljimme luistinradalle ja papan käsivarsi oli tarpeen, kun yritin pysytellä liukkaiden terien päällä pystyssä.
Pappa minut opetti uimaankin. Kotitalomme ohi virtasi pieni joki. Pappa kietoi vahvan narun rintakehäni ympärille. Hän istui laiturilla ja antoi minun lipua hiljalleen myötävirtaan. Jos omat voimani eivät riittäneet ponnistelemaan takaisin vastavirtaan, pappa auttoi kelaamalla narua.
Pappa oli hiljainen, sodat käynyt ja raskaasta metsätyöstä leipänsä perheelleen ansainnut mies. Hänen ruumistaan runteli paha reuma. Pikkutyttönä autoin häntä erottelemaan sideharsolla sormet ja varpaat toisistaan, jotta kipu ei vienyt kokonaan yönia.
Pappa oli äreä mies, ja vain minä taisin olla hänen heikko kohtansa. Vähän isompana opin sitä käyttämään hyväkseni: papan kukkaron nyörit aukesivat pienellä viserryksellä paremmin kuin isän tai äidin siitäkin huolimatta, että isoisä oli nuuka mies.
Myös minun tyttäreni on omalle ukilleen silmäterä. Vaikka yhteisiä touhuja rajoittaa 80-vuotiaan ukin kunto, historia toistaa itseään ja sukupolvien välinen ketju näkyy liikuttavalla tavalla. Pikkuneidille ei ole temppu eikä mikään kietoa ukkiaan pikkusormen ympärille.
Väestöliiton julkaiseman Farkkumummoja ja pehmovaareja -kirjan pohja-aineistona on runsaasti vuosina 1940-50 syntyneiden ukkien ja mummien kokemuksia ja ajatuksia isovanhemmuudesta.
Isovanhemmuus ei ole aina helppoa. Lasten vanhempien ja isovanhempien suhteet ovat kovin herkkiä. Ristiriidat esimerkiksi lasten kasvatuksesta johtavat pahimmillaan siihen, että isovanhempien side lapsenlapsiin katkeaa kokonaan. Ei ole helppoa määritellä, missä liikkuu sopivan läheisyyden ja etäisyyden raja.
Avioerotilanteissa myös lasten suhde isovanhempiin on usein koetuksella. Lapsen isän ja äidin vanhemmat saattavat myös käydä kisaa lastenlasten ajasta. Monesti välimatka rajoittaa yhteistä aikaa.
Isovanhemmat ovat kuitenkin yhä selvästi hyvin tärkeitä oheiskasvattajia ja mentoreita, summaa Väestöliiton kirjan toimittaja, dosentti Anna Rotkirch. Isovanhempien kanssa vietetty aika voi olla lapselle levollisempaa kuin tavallinen kotiarki, jota kuormittavat työ, kiire ja päivittäiset rutiinit. Aika mummun ja ukin kanssa on leikkiä, mökkeilyä, matkoja - ja ennen kaikkea erilaisten tietojen, taitojen ja perinteiden siirtoa.
Isovanhemmat voivat olla korvaamaton apu lastenhoidossa ja jotkut antavat myös lapsensa perheelle taloudellista tukea. Kaikkein arvokkaimpana voi silti pitää aikaa: se on aina rajallinen, ja on suuri menetys, jos lapsi ei pääse ammentamaan isovanhempiensa elämänkokemusta ja -viisautta. Ainakin jos sen estävät usein tyhjänpäiväiset arvovaltakiistat.
Kirjassa moni isovanhemmista suri sitä, että tavarat korvaavat nykyisin liikaa aikaa, yhdessäoloa ja rakkautta.
Lukuisat kynttilät syttyvät monien ukkien, mummien ja muiden poisnukkuneiden läheisten haudoille tänään. Jokaisessa kynttilässä on mukana palanen niitä jälkiä, jotka edesmennyt on jättänyt jälkeensä. Nimi hautakivessä hengittää niin kauan, kun muistot nousevat elävien mieleen.
Silti onnellisimpia ovat ne lapset, pienet ja jo aikaihmisiksi ennättäneet, joilla on yhä vahva läheisten ihmisten turvaverkko ympärillään.
Eräs isoäiti kuvaa ajan ja elämän vääjäämätöntä kulkua Väestöliiton kirjassa näin: "Kun saamme molemmat lapset perheineen koolle yhteiseen ruokapöytään, tuntuu kuin ympyrä olisi jollain lailla sulkeutunut ja meillä olisi kaikesta huolehtimisesta ja vaivannäöstä sadonkorjuunaika. Kaikki valvotut yöt, työt ja murehtimiset eivät ole menneet hukkaan. Olemme olleet osaltamme yhtenä lenkkinä ketjussa, joka suureksi iloksemme jatkuu voimakkaana. Elämä on täysi."
|
|
