Pitäisikö uskonnonopetus lopettaa?

Usko on jokaisen ihmisen oma asia. Valtio ja kirkko on Suomessa erotettu toisistaan, jotta jokainen ihminen saa itse päättää mihin haluaa uskoa. Mielestäni ihailtava ohjenuora. Koulumaailmassa tämä periaate ei kuitenkaan toimi.

Elämänkatsomustiedon tunnille pääsee oppilas, joka ei kuulu mihinkään järjestäytyneeseen uskontokuntaan. Koulutuksen järjestäjän, eli kunnan, pitää huolehtia elämänkatsomustiedon opetuksesta, jos ainakin kolme oppilasta tunneille haluaa osallistua.

Kuitenkin yhä useammin oppilaiden vanhemmat ja oppilaat itse haluaisivat muuta kuin uskonnonopetusta kouluissa. Viime vuonna 80,7 prosenttia syntyneistä lapsista sai kasteen ja määrä on laskussa. Moni vanhempi lähettää lapsensa uskonnontunneille, koska pelkää hänen leimaantuvan elämänkatsomustiedon tunneilla. Kristinusko ei nykypäivänä enää ole suurelle osalle kansaa vakaumuksen asia.

Isommissa kaupungeissa ja etelän vahvoilla muuttovoittoalueilla kasvavan haasteen muodostaa eri uskontojen suuri määrä. Jos keskivertoluokassa on kolmea tai neljää eri uskontokuntaa edustavia oppilaita, alkaa jokaiselle ryhmälle erikseen järjestettävä opetus käydä todella kalliiksi.

Perusopetuksen opetussuunnitelman muiden uskontojen kohdalla mainitaan muun muassa sellaisia uskontoja kuin Bahá'í-uskonto, Krishna-liikkeen uskonto ja Herran Kansa ry:n uskonto. Lista jatkuu, eivätkä kaikki halukkaat uskonnot varmasti edes päässeet listalle. Aikamoinen sillisalaatti.

Lisäksi jotkut uskonnolliset ryhmät eivät hyväksy lastensa opettajaksi henkilöä, jos tämä ei itse tunnusta kyseistä uskontoa. Yliopistossa hankittu pedagoginen pätevyys ei riitä, jos henkilö ei edusta oikeaa uskontoa. Kun eri uskontoa edustavien oppilaiden määrä tulee lisääntymään myös pienemmillä paikkakunnilla, tulee kunnille suuria vaikeuksia löytää päteviä opettajia.

Itse istuin peruskoulussa ja lukiossa uskonnon tunneilla kaikkien luokkatovereideni kanssa, koska yhdellekään meistä ei tullut mieleenkään kysyä vaihtoehtoja. Yliopistossa olen suorittamassa elämänkatsomustiedon aineopintoja.

Mahdollisia ratkaisuja on kolme kappaletta: jatketaan kuten tähänkin asti, muodostetaan yksi kaikille oppilaille yhteinen katsomusaine tai heitetään pallo kirkoille ja muille uskonnollisille järjestöille.

Nykyinen malli ei palvele enää kenenkään etua. Kunnille se on kallis ja hankala. Vanhemmat toivoisivat lapsilleen enemmän vaihtoehtoja. Kriittistä ajattelua pidetään tärkeänä kansalaistaitona, mutta lapsille sitä ei kouluissa opeteta.

Toinen vaihtoehto on opettaa kaikille oppilaille elämänkatsomustietoa uskonnon sijaan. Elämänkatsomustieto perustuu sekulaariin humanismiin. Keskeinen oppi on, että ihminen ei ole vastuussa millekään yliluonnolliselle olennolle, ainoastaan itselleen ja kanssaihmisille. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei ihminen voisi elää moraalisesti arvokasta elämää. Usko, että ihminen voi toimia oikein ja moraalisesti, ei tarvitse Jumalaa osoittamaan mikä on oikein. Luonnon ja ihmisen rationaalisen ajattelun kunnioitus on keskeistä sekulaarissa humanismissa.

Elämänkatsomustiedon ongelma on siinä, ettei sitä arvosteta yliopistomaailmassa. Sillä ei ole omaa oppituolia eikä siitä voi valmistua. Suurin osa aineen opetuksesta yliopistoissa järjestetään kirjatentteinä. Opettajan pätevyyden saa osallistumalla kolmeen luentokurssiin ja tenttimällä pinon kirjoja. Lisäksi maailman humanistiliitto on arvostellut elämänkatsomustietoa siitä, että se on vahvasti kristinuskon sävyttämä. Osin näistä syistä opetusministeriö on ehdottanut etiikkaa uudeksi katsomusaineeksi.

Oppiaineen vähäinen arvostus kertoo osaltaan siitä, että valtiovalta ei ole halunnut siihen panostaa. Tai sitten ei ole tiedetty, mitä katsomusaineiden ja uskonnon opetuksen kanssa pitäisi oikein tehdä. Moni asia kuitenkin puoltaa sitä, että jokaiselle oppilaalle tarjottaisiin oppiaine, joka kannustaa rationaaliseen ajatteluun.

Kolmas vaihtoehto on lopettaa uskonnonopetus kouluissa. Esimerkiksi Saksassa kouluissa opetetaan filosofiaa. Hyviä puolia olisivat ainakin kustannussäästöt ja vapautuvat lisäoppitunnit kouluissa. Moni opettaja ottaisi kirkuen vastaan lisätunteja oman aineensa opetukseen. Lisäksi vältettäisiin eri uskontojen vastakkainasettelusta syntyvät hankaluudet. Kirkot ja muut järjestöt voisivat edelleen järjestää opetusta haluamallaan tavalla, ja ne jotka ovat uskonnosta kiinnostuneita voisivat opetukseen osallistua.

Kaikkien katsomusaineiden opetuksen lopettaminen ei mielestäni ole toivottava ratkaisu. Pelkkää matematiikkaa ja kieliä opettamalla ei lapsista kasva täysipainoisia yhteiskunnan jäseniä. Tärkeää on myös pitää mielessä, että lasten ja nuorten moraalinen ajattelukyky kehittyy paljon fyysisiä ominaisuuksia hitaammin.

Joka tapauksessa uskonnonopetuksen rooli tulee muuttumaan kouluissa. Ehkä sitten kun enää puolet lapsista kastetaan kirkon jäseniksi. Silloin ei vanhempien enää tarvitse pelätä, että lapsi leimautuu koulussa.

Tosin leimautuminen rationaaliseksi ihmiseksi ei ehkä ole niin kauhea ajatus.

jaakko.kinnunen@warkaudenlehti.fi

Lähetä artikkelin linkki: Sähköposti Facebook Delicious