Myrskyä ja lumisadetta

12.1.2012 09:33 Taina Rissanen

Loppusyksy ja alkutalvi ovat olleet poikkeuksellisia. Tapaninpäivän myrsky on katkonut sähköjä ympäri maata, erityisesti Lounais- ja Etelä-Suomessa. Useissa talouksissa sähköjä ei ole vieläkään tätä kirjoittaessani. Reilu viikko ilman sähköjä nyky-yhteiskunnassa on liian paljon Suomen kaltaisessa kehittyneessä maassa.

Myrsky on aiheuttanut paljon, ja osin vakaviakin seurauksia. Sähkönkatkot ovat aiheuttaneet poikkeusjärjestelyjä niin kotitalouksissa kuin työpaikoilla. Pakastimen ruuat menevät pilalle, sillä kaikkea sulavaa ruokatavaraa ei yksinkertaisesti pysty käyttämään, säilömisestä puhumattakaan. Onneksi vakuutus taitaa korvata tämän harmin. Ihmiset tarvitsevat matkapuhelimia, mutta milläs lataat kun sähköjä ei ole. Tietokoneet ja internet eivät myöskään toimi.

Kaikilla ei ole puuliesiä tai uuneja, joten lämmön kanssa voi olla vähän niin ja näin. Onneksi sentään ei ole paukkupakkaset, mutta lämpö olisi silti tarpeen. Kaasulämmittimet eivät pitkälle riitä.

Itselläni on vanha kunnon pönttöuuni olohuoneessa ja yläkerran makuuhuoneessa takka, jota tosin en ole käyttänyt vuosiin. Uskaltaisikohan sitä edes lämmittää, ja jos uskaltaa, niin ei ainakaan montaa kalikkaa kerrallaan. Nuohottu se on, joten siltä osin asia on kunnossa. Ruuanvalmistus ilman sähköä olisikin sitten vaikeampaa. Pihalla on grilli ja taitaapa perheessä jossain olla fonduekeitin, mutta siinä apuvälineet sitten ovat. Saunan lämmityksen yhteydessä voisi tietenkin paistaa makkaraa kiukaalla. Valaisu hoituisi kynttilöillä ja taskulampuilla.

Edelliset myrskyt olivat kesällä ja koskettivat lähinnä itäistä Suomea. Uutisointi suurissa sanomalehdissä ja sähköisessä mediassa oli paljon vähäisempää kuin nyt. Nyt kun sähköt olivat poikki eteläisessä Suomessa, on katastrofi paljon suurempi. Mediakin sai hiljaisempaan uutisaikaan paljon kirjoitettavaa.

Sivukaupalla kerrotaan sähkökatkojen vaikutuksista; valottomuudesta, lämpöjen puuttumisesta, metsätuhoista ja ihmisten varautumisesta tapahtumiin. Hätävaraston kokoamiseen saa ohjeita lehdistä; pattereita, säilykeruokaa ja kynttilöitä pitäisi olla jokaisessa huushollissa. Taskulamppu usein löytyykin, vaan ei niitä pattereita. Säilyketölkkejäkin lienee jokunen, mutta harvalla riittää vararavintoa viikkokausiksi. Kaikki kaupatkaan eivät palvele, kun sähköt ovat poissa.

Nykyihminen on todella lirissä ilman sähköjä, vaikka selviytymistaitoja olisikin. Ei kerrostaloasujan ole mahdollista tehdä ruokaa nuotiolla. Omakotiasuja on tässä suhteessa paremmassa asemassa. Sähkökatkon sattuessa on kaikki syy olettaa, että se olisi lyhyt ja normaalielämään päästäisiin mahdollisimman pian.

Varmasti kesäasuntoja on vielä pitkään vailla sähköä, ja niitä korjaillaan sitä mukaa kun ehditään. Moni mökkiläinen on joutunut tarkastuskäynnille omaan kesäpaikkansa myrskyvaurioiden varalta.

Meidän mökillä yksi pajun ranka nojasi grillin katokseen ja yksi mänty oli pitkällään, mutta onneksi se ei ollut kaatunut rakennusten päälle. Sähköjä emme testanneet, kun ei niillä ole käyttöä. Viereisessä talviasuttavassa talossa valot paloivat, joten luultavasti sähköt toimivat meidänkin puolella.

Talvesta näyttää muutenkin tulevan lyhyt. Lumitöihin ei ole montaakaan kertaa tarvinnut uhrata aikaa. Sitten kun lunta tulee, on mittari noussut myös plussan puolelle, eikä maa ole kauan valkoisena pysynyt.

Toivon kuitenkin, että talvi olisi valkoinen ja lunta tulisi; kaikki olisi jotenkin puhtaampaa ja mielikin olisi iloisempi. Lunta ei tarvitse tulla viime tai edellisen vuoden malliin, vähempikin riittää. Sen verran kuitenkin lunta ja pakkasta, että hiihtäjät pääsevät harrastuksensa pariin ja kalastuksesta innostunet pilkille. Vatuskin rinteillekin on monella jo kova hinku.

Pimeys alkaa vähä vähältä hellittää ja kevättä kohti mennään kovaa vauhtia. Vasta on päästy eroon joulusta ja kohta tammikuu onkin jo puolessa välissä. Aika rientää kuin siivillä. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä nopeammin aika tuntuu kuluvan. Mutta kohta kuitenkin saa alkaa tilata siemeniä kesän istutuksiin ja ennen sitä voi aina pitää huolta huonekasveista.

taina.rissanen@warkaudenlehti.fi