| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Murheellisten ihmisten maa
Kyllä nyt hävettää olla suomalainen. Kun Newsweek väittää Suomea maailman parhaaksi maaksi, sitä voisi kuvitella että kotimainen yleisö reagoisi asiaan vaatimattoman positiivisesti, ehkä jopa ihan vähän ylpeänä hienosta saavutuksesta. No ei. Valtioiden välisessä vertailussa voisi kuvitella monenkin maan nationalistin raivostuvan oman isänmaansa sijoituksesta. Toistaiseksi kuitenkin ainoa kansa, joka on aidosti suuttunut Suomen voitosta, ovat suomalaiset itse.
Uutisten ilmestyessä maan uutissivustojen nettipalstat muuttuivat haisevaksi synkistelyn rämeeksi, kun elämäntapanegatiiviset pahanilmanlinnut ja itseinhossa rypevät katkerat valittajat kömpivät kiviensä alta julistamaan kovaan ääneen, kuinka tutkimus on huono ja Suomi oikeasti paska maa, koska maahanmuutto, hyysäys ja keskustapuolue.
Positiivisia tai edes hillittyjä kannanottoja saa tosissaan metsästää, sillä kommentti toisensa jälkeen valtakunnan sähköisillä keskustelupalstoilla tihkuu sappea ja visvaa. Näiden kyynikkojen kitinässä Suomi on demokratian irvikuva, sivistymätön banaanivaltio ja läpeensä korruptoitunut mätäpaise Euroopan kartalla. Ja jos Suomi on huono, niin ne toiset suomalaiset vasta huonoja ovatkin. Suomalaiset ovat masentuneita, läskejä, alkoholisoituneita, sairaita ja väkivaltaisia juntteja. Hyvin tässä maassa voivat vain maahanmuuttajat ja rikolliset.
Mistä ihmeestä tässä oikein on kyse? Mistä sikiää tämä täysin vailla suhteellisuuden ja todellisuuden tajua oleva sairaalloinen viha omaa maata ja kanssaihmistä kohtaan? Onko tämä vain äänekkään vähemmistön länkytystä, vai onko kyseessä suurempi kansallisen itsetunnon kriisi? Vai onko internetissä välineenä jotakin, joka tuo esille vain huonoimmat puolemme?
Suomessa kuten muualla Euroopassa vieroksutaan amerikkalaistyylistä ylitsepursuavaa ja äänekästä patriotismia, ja ihan hyvästä syystä. Yltiöisänmaallinen kohkaaminen on tajuttoman rasittavaa ja näivettää pahimmillaan julkisen keskustelun hedelmättömäksi loanheitoksi. Mutta Euroopan maista vain Suomessa tämä kansallisen itsetunnon kurissapito on viety toiseen ääripäähän, jossa ainoa julkisesti hyväksyttävä mielipide omasta maasta on väheksyvän vaatimaton tai hyökkäävän kriittinen.
Jos internetin keskustelupalstat ovat minkäänlainen merkki kansan syvien rivien aatoksista, on Suomen kansalla todellinen ongelma. Hyvinvoivan ja tasapainoisen kansan itsetunnon tulisi olla samanlainen kuin yksilön. Terve ja onnellinen ihminen uskoo omiin kykyihinsä, ei anna periksi ja pyrkii aina kohti parempaa tulevaisuutta. Hän kuitenkin tunnustaa rehellisesti omat vajavaisuutensa ja reilusti muiden vahvuudet. Terve yksilö on vilpittömän iloinen omasta ja muiden menestyksestä.
Jos tasapaino näiden itsetunnon kahden toisiaan säätelevän puolen välillä on menetetty, kärsii ihminen persoonallisuushäiriöstä. Itseään täydellisenä pitävä ylilyövän itsevarma ihminen on vähintäänkin rasittavaa seuraa ja pahimmillaan tuhoisa narsisti, joka aiheuttaa jatkuvaa tuskaa lähipiirissään sitä koskaan tajuamatta.
Toinen ääripää on katkera hapannaama, joka käsittelee pohjatonta itseinhoaan heijastamalla sen ympäristöönsä. He ovat kyynikkoja, jotka teeskentelevät olevansa viisaita. Todellisuudessa he suojelevat itseään, sillä heidän pelkonsa estää heitä rakastamasta ja elämästä, koska he eivät halua tulla satutetuksi. Pahimmillaan heidän sydämessään kytee musta ja itsetuhoinen masennus.
Näistä persoonallisuushäiriöistä ensimmäinen tuhoaa yksilön ympäristön ja jälkimmäinen yksilön itsensä. Tästä syystä narsisti voi menestyä, kun taas kyynikko ei onnistu koskaan. Vahva itsetunto ei ole menestyksen seurausta, se on edellytys menestykselle. Tämän näkee muun muassa Yhdysvaltojen historiasta ja jopa omastamme. Pohjoismaisen hyvinvointivaltion sodanjälkeisiä vuosia leimasi vahva usko pienen Suomen mahdollisuuksiin, mutta mukana oli myös terve tietoisuus omista heikkouksistamme.
Ja aikamoisen hyvinvointivaltion me rakensimmekin. Emme kärsi valtavasta eriarvoisuudesta, yhteiskuntamme on vakaa ja väkivaltamme jää enimmäkseen kotiemme sisälle. Kaduillamme eivät mellasta rikollisjengit eivätkä mellakoitsijat. Maksuton koulutuksemme on maailman huippua ja yhteiskunnan turvaverkko on puutteistaan huolimatta maailman tehokkaimpia. Arjessa on vain niin helppo unohtaa, kuinka moni asia on maassamme tehty oikein.
Tätä kirjoittaessani Newsweekin tutkimuksen tuloksista kinastellaan. Newsweekin verkkosivuilla julkaistusta pisteytyksestä löytyi virhe, jota tulkitsemalla maailman paras valtio olisikin oikeasti Sveitsi. Newsweek kiistää virheen tapahtuneen, mutta tarkkailijat ovat huomanneet, että lehti muutti vaivihkaa sivuilla olevaa pisteytystä.
Virheen huomasivat suomalaiset.
Kirjoittaja työskenteli Warkauden Lehden kesätoimittajana.
|
|
