Missä laevat huuteloo?

Savonlinnan satamassa on mukava kuljeskella. Ooppera-aikaan luulisi olevansa ulkomailla, ainakin jos vilkaisee pois järveltä päin, sinne Majakan ja Seurahuoneen suuntaan. Kun taas järvelle vilkaisee, ei voi olla muualla kuin Suomessa. Eivät ruotsalaiset matkustajahöyrylaivat ole samannäköisiä kuin suomalaiset.

Moni varkautelainen huomaa laiturissa tutun aluksen. Savonlinna on ollut Paul Wahlin kotisatama syyskuusta 2005, kun Vip Cruise teki laivakaupat Varkauden kaupungin kanssa. Mies Vip Cruisen takana on Kari Leinonen. Hänen laivanvarustajanuransa alkoi tarjoamalla purjevenekyytiä turisteille. Sitten hän osti tilauskeikoille sopivan teräsveneen ja 1999 Punkaharju-laivan.

Moni laivayrittäjä olisi kaatunut toisen höyrylaivan ostettuaan, mutta Leinonen painaa eteenpäin ja vielä myötätuulessa. Risteilyille riittää väkeä vapusta aina pikkujouluaikaan saakka. Liekö ensimmäinen laivuri Saimaalla, joka keksi hyödyntää nykysyksyjen myöhäisen jäidentulon?

Muistan hyvin kun Leinonen haki laivan Varkaudesta ja myös sen, kun kävin katsomassa kun alusta remontoitiin seuraavana talvena Savonlinnassa. Näkee, että laiva on ollut ilman isäntää, sanoi Leinonen.

Varkauden kaupunki osti Paul Wahlin Saimaan laivojen suuresta pakkohuutokaupasta maaliskuussa 1982. Leppävirran kunta huusi myös laivan, historiallisen nimikkolaivansa vieläpä, ja maksoi markoissa 150 000 enemmän kuin Varkaus.

Silloin elettiin sitä aikaa, kun kunnilla oli vielä rahaa sellaisiinkin ylellisyyksiin kuin höyrylaivoihin. Ajan mittaan tuli arki vastaan.

Savonlinnan kaupungilla on vielä omistuksessaan ainutlaatuisia höyrylaivoja. Savonlinnassa käydessään voi jokainen käydä Riihisaaren laiturissa toteamassa, missä kunnossa ovat kunnallisessa omistuksessa olevat laivat ja verrata niitä vaikka sataman kolmeen matkustajahöyryyn ja yksityiskäytössä oleviin höyryaluksiin, joita Varkauden regatassakin oli alun kolmattakymmentä.

Höyrylaivojen suurena ystävänä olen vakaasti sitä mieltä, että kuntien on käytettävä rahansa peruspalveluihin ja hallittuun elinkeinopolitiikkaan. En ole nähnyt yhdenkään laivan kohenevan kunnan omistuksessa.

Warkaus VII on nyt Warkaus Worksin omistuksessa ja hoitaa tätä nykyä Varkauden tilausristeilyliikennettä yhdessä Arto Aholaisen Aqualinesin omistaman Aquabusin kanssa. Hienoa, että Varkaudessa on edes yksi höyrylaiva matkustajaliikenteessä ja hyvä, että on myös Aquabus, joka on sitä kokoluokkaa että sen saa täyteen varsin helposti ja käyttökulut eivät ole yrittäjälle kovinkaan isot.

Ei ole kuin vajaat 20 vuotta, kun meillä oli Paul Wahlin lisäksi Sinikko. Sinikkoa ennen oli puinen vesibussi Unnukka ja olihan siinä Sini-Ellenkin yhden kesän kymmenkunta vuotta sitten. Nyt on siis Aquabus.

Moni harmittelee, kun Paul Wahl ei enää ole täällä. Jos jokainen varkautelainen olisi tehnyt muualta tulleiden kesävieraidensa kanssa vaikka edes yhden risteilyn kerran viidessä vuodessa, ei laivanpidossa olisi ollut mitään hätää. Ongelmat alkavat siinä vaiheessa, kun väkeä ei enää laivalle virtaakaan.

Markkinointi tekee paljon, ja hyvät ideat. Merirosvoristeily oli menestys, mutta normaali sunnuntairisteily pitemmän päälle ei. Olisi pitänyt keksiä uutta.

Savonlinnassa turistit ovat luonnostaan satamassa ja astuvat laivaan. Näin on myös Kuopiossa ja Lappeenrannassa, vaikka kummassakaan kaupungissa ei enää ole ainuttakaan höyrylaivaa risteilyliikenteessä. Onpahan laivoja kumminkin, hyvä niinkin.

Varkaudessa ei ole satamaa. Taipale on osoittautunut parhaaksi paikaksi, mutta sekin on syrjässä. Hertunrannan laiturikin on melko huomaamaton ja Navitaksen laituriinkaan eksyy harva. Pirtinvirtaan liikennöintiä rajoittaa sitäpaitsi rautatiesilta.

Risteilytoiminnalle olisi Varkaudessa sikäli edellytyksiä, että paikkakunta on vesireitin halkoma, siltojen ja kanavien kaupunkina markkinoitu ja tunnettu. Laivaperinnettäkin on omasta takaa.

Pielisen Onassis Matti Turunen ihmetteli kerran (Warkauden Lehti 26.5.2005), mikseivät risteilyt Varkaudessa silti kannata, kun hän sai ne itse kannattamaan niinkin syrjäisessä kaupungissa kuin Nurmes ja hänen aluksensa olivat isoja, meren puolelta tuotuja.

Turunen lateli samaan hengenvetoon joukon lainalaisuuksia. Risteily-yrittäminen on pitkäjänteistä. Yhden kesän perusteella ei voi tehdä vielä johtopäätöksiä. Lyhyt risteilykausi on ongelma; bisnestä tehdään korkeintaan kolmen kuukauden ajan, kulut juoksevat koko vuoden.

Mikkeliläinen toisen polven risteily-yrittäjä Erkki Montonen sanoi samassa yhteydessä, että kun tekee itse keväästä syksyyn 24-tuntista työpäivää seitsemänä päivänä viikossa, on joitakin mahdollisuuksia. Talvi menee markkinoidessa ja alusta kunnostaessa, ja vierasta väkeä töihin mahdollisimman vähän ja kaikki kulut minimiin.

Yhteistyö mahdollisimman monen rannalla toimivan matkailuyrityksen kanssa on etu, joka vahvistaa kaikkia osapuolia. Harva astuu laivaan enää pelkän laivaristeilyn takia. Muutakin ohjelmaa on oltava.

Lisäksi laivan on oltava hyvässä kunnossa. Turisti ei nouse alukseen, josta maali rapisee. Tarjoilupuolen on myös pelattava. Mikä tahansa sämpylä ei kelpaa, vaan pitäisi olla muikkuja ja sisäfilettä sekä trendiannoksia, ja A-oikeudet.

Kaikki tämä vaatii yrittäjältä aika paljon. Silti uskon, että Varkaudessa voisi menestyä sellaisella Paul Wahlin kokoluokankin risteilyaluksella, kunhan vain konsepti on kohdallaan.

antti.aho@warkaudenlehti.fi

Lähetä artikkelin linkki: Sähköposti Facebook Delicious