Miksi toisia kiusataan?

Jokaisena koulupäivänä monia oppilaita kiusataan Suomen kouluissa. Koulukiusaamisesta on puhetta joka vuosi, mutta ongelma ei poistu sitten millään. Opettajat ja vanhemmat joutuvat vuosi toisensa perään kuulemaan kauhutarinoita siitä, mitä koulun seinien sisällä todella tapahtuu.

Kiusaamista on monenlaista. Yleisen käsityksen mukaan tytöt kiusaavat toisiaan enemmän henkisesti, kun pojat puolestaan turvautuvat useammin fyysiseen väkivaltaan. Netti on puolestaan avannut kiusaajille uusia mahdollisuuksia.

Nuorten suosimilla keskustelupalstoilla toista ihmistä saatetaan haukkua ja nimitellä. Pahimmissa tapauksissa nettiin laitetaan kuvia, joita on muokattu kuvankäsittelyohjelmalla. Nettikiusaamisesta tekee erityisen vaikeaa se seikka, että kiusaaja ja kiusattu eivät kohtaa toisiaan fyysisesti. Kiusaajan on helppo suojautua nimimerkin taakse, eikä kiusatulle jää juuri mitään puolustautumiskeinoja.

Koulukiusaaminen saattaa pahimmassa tapauksessa jättää uhriin ikuiset arvet. Lapsuuden ja nuoruuden aikana tuhottua itseluottamusta ja itsetuntoa on erittäin vaikea rakentaa uudestaan aikuisiällä. Yksikin ilkeä huomautus saattaa kummitella ihmisen mielissä vielä vuosikymmenten päästä.

On kauheaa edes ajatella, mitä vuosia jatkunut kiusaaminen tekee ihmisen mielelle.

Vanhemmat ja opettajat ovat valitettavan usein avuttomia koulukiusaamisen edessä. Säännöt ja rangaistukset toimivat vain osittain. Vanhemmat eivät voi tulla kouluun varmistamaan, että heidän lastaan ei kiusata. Opettajat puolestaan eivät voi oikeasti vaikuttaa siihen, mitä tapahtuu, kun koulupäivä on ohi.

Koulukiusaamisesta on myös vaikea puhua aikuisten kesken. Syyttäminen, raivo ja pelko ajavat keskustelun nopeasti umpikujaan. Vanhemmat suojelevat omaa lastaan viimeiseen asti, ja keskustelu muuttuu usein huutamiseksi tai mykkäkouluksi. Opettajien rooli vanhempien välissä ei ole kehuttava.

Kuinka moni vanhempi pystyy myöntämään sen, ettei todella tunne omia lapsiaan? Se persoona, jonka vanhemmat näkevät kotona, on todennäköisesti täysin erilainen kuin se persoona, jonka kanssa lapsi tallustaa aamuisin kouluun.

Kuuntelin keväällä yliopistolla psykologian luentoa, jossa käsiteltiin koulukiusaamista Jyväskylän kouluissa. Tutkija oli ensin tilastoinut kymmeniä kiusaamistapauksia eri kouluissa yhteistyössä opettajien kanssa. Seuraavaksi oli haastateltu oppilaiden vanhempia, joiden lapsista osa oli kiusattuja, osa kiusaajia ja osa sivustakatsojia. Vanhemmille kerrottiin, että kouluissa on tapahtunut kiusaamista, mutta nimiä tai tarkkoja tilanteita ei paljastettu.

Haastatteluun kutsuttiin neljäsataa vanhempaa. Heistä jokainen kielsi ehdottomasti, että heidän lapsellaan olisi koskaan ollut mitään tekemistä kiusaamisen kanssa. Hyvin suuri osa oli jopa siinä uskossa, että heidän lapsensa oli viimeksi kuluneen kouluvuoden aikana mennyt auttamaan kiusattua.

Lapset osaavat olla julmia toisilleen. Aikuisten on joskus vaikea uskoa, miten raaka paikka koulun piha voi olla. Koulusta tulee pelottava ja ahdistava paikka, jossa äidistä ja isästä ei ole apua. Kiusattu ei aina edes kerro kiusaamisesta aikuisille, koska pelkää sen vain pahentavan tilannetta. Jäljelle jää vain suru ja yksinäisyys.

Kiusaamiseen ei aina vaadita mitään syytä. Isot korvat tai vääränmuotoinen ruumis saattaa riittää syyksi. Lapsi ei mahda korvilleen mitään, eikä hänellä ole usein mitään keinoja millä puolustautua kiusaamista vastaan.

Valitettavasti kiusaamiselle on usein myös syynsä. Tätä on monen aikuisen vaikea myöntää. Monilla kiusatuiksi joutuneilla on puutteelliset tai heikot sosiaaliset taidot. Lapset tuskin itse tunnistavat näitä heikkouksia, koska moni aikuinenkaan ei niin tee.

Ihmisten kanssakäymisessä on useita kirjoittamattomia sääntöjä. Kukaan ei meille näitä sääntöjä opeta, vaan ne pitää oppia matkan varrella. Kuten kaikilla elämänalueilla, meissä on eroja myös siinä, kuinka hyvin nämä säännöt opimme.

Kuinka lähelle toista ihmistä voin mennä? Missä vaiheessa avaan suuni keskustelussa? Kuinka kauan toista ihmistä voi katsoa silmiin ennen kuin tilanne muuttuu epämukavaksi. Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä sosiaalisista tilanteista, joita joudumme ratkomaan jatkuvasti.

Hyvät sosiaaliset taidot omaava henkilö suoriutuu tällaisista tilanteista useimmiten ilman ongelmia. Henkilö aistii, tai tietää riippuen mitä sanaa haluamme käyttää, miten missäkin tilanteissa tulee käyttäytyä.

Kaikilla näitä taitoja ei kuitenkaan ole. Lapsen suusta kuulee usein, että luokkatoveri on outo tai tyhmä. Lapsi ei välttämättä osaa pukea sanoiksi sitä, mikä toisessa ärsyttää.

Koulukiusaamista tutkittaessa on todettu, että kiusatuksi joutuneilla on usein puutteelliset sosiaaliset taidot, mikä tekee heistä todennäköisiä uhreja kiusaamiselle. Kiusatuksi joutuminen on todistettu myös osittain periytyväksi.

Jos vanhemmat ovat olleet koulukiusattuja, on heidän lapsellaan korostunut riski joutua kiusatuksi. Osa käyttäytymisestämme on geneettisten ominaisuuksien aiheuttamaa ja osa opittua. Jos vanhemmilla on heikot sosiaaliset taidot, ei lapsella ole oppimiseen parasta mahdollista mallia.

Vanhemmille saattaa olla kova paikka, jos kiusauksen kohteeksi joutunut lapsi ohjataankin opettelemaan sosiaalisia taitoja sen sijaan, että kiusaajaa rankaistaisiin.

On tärkeää huomioida, että toisen ihmisen henkinen kiduttaminen on väärin. On kuitenkin naiivia uskoa, että kiusaaminen loppuu kaikissa tapauksissa, jos kiusaajaa rangaistaan. Lapset eivät nimittäin ymmärrä kaikkia tekojensa seurauksia.

Kiusaaminen ei kuitenkaan ole ainoastaan lasten ongelma. Katsokaapa tilastoja työpaikkakiusaamisesta.

Kaikille meille tekisi hyvää harjoitella sosiaalisia taitojamme. Sekä kiusaajien että kiusattujen.

Lähetä artikkelin linkki: Sähköposti Facebook Delicious