| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Mätäkuun juttuja
Jo muinaiset mesopotamialaiset tuhansia vuosia sitten tunsivat mätäkuun.
Meilläkin se on tunnettu ainakin Mikael Agricolan ajoista, ja vielä 90-luvulla se löytyi almanakastakin. Mätäkuu eli heinäkuun 23. päivän ja elokuun 23 päivän välinen aika.
Aivan viime aikoina on selvinnyt, että mätäkuulla on aivan oikeaakin tieteellistä pohjaa. Ennen jääkaappiaikaa kysymys oli ruokien pilaantumisesta, siis mätänemisestä, kuumissa ja samalla kosteissa oloissa. Nyttemmin on hoksattu, että myös haavat paranevat huonommin ja tulehtuvat herkemmin mätäkuussa.
Mätäkuun jutuiksi on totuttu kutsumaan kesän hiljaisen uutisajan ns. uutispommeja. Epämääräisiä, vähän muka-uutisia, kun parempaakaan ei ole. Muistamme ainakin Ruokolahden leijonan ja sen karanneen Liekki-sonnin, esimerkiksi.
Mutta on asiallisemmallakin uutispuolella juttuja, joita voisi kutsua mätäkuun jutuiksi, ainakin joiltakin osin.
Mitä muuta kuin hullua on se, että aikuiset ihmiset kilpailevat löylyn kestämisessä niin, että yksi kuolee ja toinen on koomassa? Ja että kiuastehtaan edustaja pitää "ihan normaalina" sitä, että saunassa on 110 asteen lämpö, ja siellä käydään moneen kertaan päivässä istumassa kilpaa niin pitkään kuin vain pystyy?
Sekö se on saunomisen syvin olemus: katsoa kuka kestää lauteilla pisimpään palovammoja ja ylilämpöä?
No, pakko myöntää, sehän se saunomisen syvin olemus saattaa olla, kun sopivasti saunajuomia nauttinut miesporukka ottaa mittaa toisistaan. Mutta me muut, me kai saunomme nautinnoksemme emmekä kisaillen? Varoittava esimerkki kuitenkin Heinolan tapaus oli. Eikä Tuurin kyläkauppias olisi maineensa veroinen, ellei hän olisi napannut heinolalaisten hylkäämää ideaa. Miljoonapilkki saanee seurakseen miljoonan asteen saunakisan?
Toinen vähän mätäkuun juttu on ollut lainsäätäjien sekoilu siinä, kuinka kuuluisassa isoäititapauksessa lakeja tulisi muuttaa. Juuri lausuntokierroksella ollut lakiehdotus kun lähtee siitä, että vain sellaiset EU:n ulkopuolella olevat mummot voisivat päästä asumaan Suomeen, joiden lapsilla on varaa elättää heidät.
Mikähän tai kukahan sen varallisuuden mittaisi? Tai takaisi sen, että lapsilla on varaa elättää mummot vielä ensi vuonna tai kymmenen vuoden päästä?
Eiköhän näissä tällaisissa tapauksissa viisainta olisi käyttää enemmän inhimillistä kuin taloudellista harkintaa. Mummo, joka ei enää selviydy arjesta yksin kotimaassaan vaan on lapsistaan riippuvainen ja jonka koko suku asuu Suomessa ja on Suomen kansalaisia, pitäisi tänne päästää lasten lompakon paksuudesta huolimatta. Ei heitä riesaksi asti varmasti ole, eivätkä he kuluta yhteiskuntamme varoja enää pitkään.
Kaiken lisäksi ulkomaalaistaustaiset suomalaiset saattavat meitä alkuasukkaita hanakammin hoitaa vanhuksensa kotonaan. Meillä suomalaisilla se on harvinaista. Kas kun olemme tottuneet siihen, että yhteiskunta hoitaa.
Siis ainakin jotenkuten ja jollakin lailla hoitaa.
|
|
