Kotikentältä Kyprokselle

13.10.2011 10:54 Erikka Mannila

Viime päivät ovat olleet melkoista härdelliä. Olen tulostanut matkalippuja ja osallistujalistoja, keksinyt kysymyksiä tietovisaa varten, haalinut arpajaispalkintoja toimituksen kaappien kätköistä ja listannut mukaan otettavia tavaroita. Olen tilannut lehtinippuja haettavaksi aamuyöllä painotuoreina toimituksesta.

Nyt tiistaina, tätä kolumnia kirjoittaessani, laukut on jo lähestulkoon pakattu. Vaikka vielä on tehtävänä lähestulkoon tuhat ja yksi asiaa, matkakuume on jo kovassa nousussa. Luulisin, että sama tunnelma on myös muilla noin sadalla Warkauden Lehden lukijamatkalaisella.

Warkauden Lehden lukijamatkoissa on jotakin aivan erityistä. Niiden suosio pysyy vakaana vuodesta toiseen, ja mukaan lähtijöitä on jonoksi asti heti, kun ensimmäinen mainos tulevasta reissusta julkaistaan.

Hyvä porukka ja pitkät perinteet ovat varmasti niitä syitä, jotka houkuttelevat matkalaisia vuodesta toiseen. Lukijamatka on muodostunut monelle ihmiselle melkeinpä jokavuotiseksi ohjelmanumeroksi.

Matkaan on helppo lähteä, kun kaikki on tuttua ja turvallista. Lukijamatkoilla suunnataan suosittuihin turistikohteisiin, joissa palvelu pelaa.

Lukijamatkalle houkuttelee varmasti myös se, että viime vuosina lentoon on päästy suoraan kotikentältä. Varkauden lentoasemalle ajaa kaupungista varttitunnissa, joten matka-aika on aivan eri luokkaa kuin tavallisilla seuramatkoilla. Koneeseen päästäkseen ei tarvitse ajaa Kuopioon, saati Helsinkiin asti. Ei ihme, että kotikenttäetu houkuttelee mukaan lukijamatkoille myös entistä useampia lapsiperheitä.

Tämänkertaisen lukijamatkan osallistujalistalta löytyy monta uutta tuttavuutta, mutta mukana on myös tuttuja nimiä. En ole itsekään lukijamatkan ensikertalainen. Viikko Rodoksella kaksi vuotta sitten sujui kertakaikkisen mutkattomasti, vaikka tuolloinkin mukana oli iso porukka, lähes 140 lukijamatkalaista.

Lukijamatkojen paras puoli on se, että seuraa ja yhteistä tekemistä on tarjolla, mutta jokainen voi valita, mihin kaikkeen haluaa osallistua. Rodoksen reissulla kävimme porukalla muun muassa Turkin puolella Marmariksessa ja tutustuimme Rodoksen saloihin saarikierroksella.

Matkalaisilta tuolloin kerätty palaute kertoi oleellisen. Viikko hurahti nopeasti, säät suosivat ja ruoka maistui. Kanssamatkustajista oli vain hyvää sanottavaa, ja uusia ystävyyssuhteitakin oli solmittu.

Tällä kertaa lukijamatkalaisten kohteena on Kypros. Säätiedotus lupaa lämpöä, ja Unescon kulttuuriperintökohteessa Pafoksen kaupungissa riittää tekemistä myös niille, jotka eivät halua kuluttaa päiviään pelkkään auringonpalvontaan. Lisäksi luvassa on tuttuun tapaan yhteistä tekemistä ja illanviettoja.

Suurin osa matkavalmisteluista sujui edellisen lukijamatkan ansiosta jo rutiinilla, vähän kuin vanhasta muistista. Viime kerrasta viisastuneena mukanani on kuitenkin yksi uusi matkalla tarpeellinen tuote. Kävin tiistaina ostamassa kaupasta ison purkillisen hyönteismyrkkyä. Rodoksella verenimijät pääsivät tekemään yllätyshyökkäyksen, jonka tuloksena selkäni nousi toinen toistaan mahtavimmille paukamille.

Torstaina, kun tämä teksti julkaistaan, minä ja muut lukijamatkalaiset olemme jo aloittaneet lomaviikkomme Kyproksella. Ne Warkauden Lehden lukijat, jotka eivät päässeet matkalle mukaan, voivat lukea matkatarinamme lehden sivuilta. Kertomus Kyproksen reissusta julkaistaan Warkauden Lehdessä reilun viikon kuluttua.

erikka.mannila@warkaudenlehti.fi