| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Arjestako juhlaa?
Nyt se on taas ohi. Joulu. Parhaillaan hössötetään alennusmyynneissä ja tuhlataan rahaa turhuuksiin, joita ei välttämättä koskaan tarvitse.
Toisaalta sitä saattaa tehdä hyödyllisiäkin löytyjä huimilla aleprosenteilla. Seuraavaksi koittaa uusi vuosi ja uudet kujeet. Sitä ennen pitää luvata jotakin. Pitääkö se lupaus myös pitää? Itselläni on huono tapa tehdä lupauksia ja unohtaa ne hetkisen perästä.
Tänä vuonna ajattelin lisätä uudenvuodenlupausten joukkoon yhden pykälän: lupaan kunnioittaa tekemiäni lupauksia mahdollisimman hyvin. Pieni porsaanreikä on aina syytä jättää paikalleen.
Kun uuden vuoden raketit on saatu ammuttua taivaalle, meitä siunataan viikon perästä pitkällä viikonlopulla, kun loppiainen sijoittuu perjantaille. Joulun pyhät saadaan näin päätökseen ja pehmeä lasku arkeen. Häpeäkseni täytyy tunnustaa, että olin unohtanut loppiaisen merkityksen ja surffasinkin evankelisluterilaisen kirkon sivuille.
Siellä kerrotaan, että loppiainen on kristikunnan vanhimpia juhlia, vanhempi kuin joulu. Loppiainen vakiintui jo 200-luvulla, jolloin sitä vietettiin Jeesuksen syntymäjuhlana. Juhlan ajankohdaksi tuli siihen aikaan 6.1. vastapainoksi 5.1. vietetylle pakanalliselle aurinkojuhlalle. Loppiaista saatetaan vielä nykyään sanoa vanhaksi jouluksi. Sanonta johtuu siitä, että Venäjällä käytettiin juliaanista kalenteria 1918 saakka. Sen mukaan joulu oli samaan aikaan kuin loppiainen meidän gregoriaanisessa kalenterissamme.
Vaikka joulunajan puhutaankin päättyykin loppiaiseen, niin loppiaisen jälkeiset pyhät kuuluvat vielä joulujaksoon, joka puolestaan päättyy vasta pääsiäisjakson alkaessa.
Ihmisen elämä kulkee helposti hyppien tapahtumasta tai lomasta toiseen: joulusta hiihtolomaan, hiihtolomasta pääsiäiseen, pääsiäisestä kesälomaan ja niin edelleen. Itse syyllistyn satunnaisesti siihen, että en aina malta elää meneillään olevassa hetkessä, vaan jään miettimään liikaa tulevaa tai mitä minulta puuttuu. Elämä olisi helpompaa, kun pysähtyisi ja nauttisi arjesta.
Juhlaa on helppo elää, mutta arki on se, jossa pitää olla tiiviisti läsnä. Kuinka siis tehdä arjesta juhlaa?
Googletin hakusanalla ?arjesta juhlaa? ja tulosjoukko oli äärimmäisen kirjava. Linkkien joukossa mainostettiin vikavippipalvelun käyttämisen tekevän arjesta juhlaa. 20-800 euron pikavipillä saa kuulemma ihmeitä aikaan. Toinen linkki vei blogiin. Siinä todettiin: Kun jokainen päivä tuntuisi juhlapäivältä, mitä niiden tietenkin pitäisi myös olla.
Jokainen pikku asia, teko ja ajatus tulisi ajatella juhlavalta juhlalta, koska ei tiedä, kuinka monta arkista päivää on vielä edessä.
On siis opittava elämään hetkessä. Kolmas linkki kehotti tekemään kuuman juoman arjen juhlaksi seuraavalla reseptillä: 0,5 litraa mustikkamehua (makeuttamatonta) 4 tähtianista, 2 kanelitankoa, ¼ vaniljatankoa, ¼ lakritsijuurta, 6 tuoretta kardemumman siementä ja 2 ruokalusikallista sokeria.
Googlesta huolimatta uskon, että jokaisen on löydettävä itse oma reseptinsä arjen juhlaan. Rypytöntä siitä ei saa, mutta ehkä juuri siinä sen vetovoima piileekin. Mikään ei tunnu miltään, jos kaikki on itsestään selvää.
Täydellisyyttä voi toki tavoitella, mutta on syytä muistaa, että sitä ei voi saavuttaa. Tämä ei estä unelmoimasta. Se on pikemminkin pakollista.
Haaveilulle pitää antaa tilaa ja, jos yksi haave toteutuu, pitää tilalle kehittää uusia. Niiden joukkoon kannattaa piilottaa myös pieniä toiveita, joiden on helpompi toteutua. Tällöin pitää pysytellä hereillä, ja katsoa ympärilleen nähdäkseen niiden toteutumisen.
Pienet murheet näkee helpommin kuin pienet onnen pipanat.
|
|
