Kävin tuossa yhtenä päivänä vierailemassa Repokankaan nuorisotalolla, jossa
Repokankaan päiväkoti, nuorisotalon väki ja MLL:n iltapäiväkerho viettivät
avoimien ovien päivää. Pelkkä idea avoimien ovien järjestämisestä oli
mielestäni hieno, sillä mikä olisikaan parempi tapa tutustua kyseisen talon
monipuoliseen tarjontaan kuin käymällä itse paikalla. Itse tapahtumassa
olivat kaikki mukana ja tunnelma lämmin ja välittävä. Vierailijoille
esiteltiin niin esikoululaisten, iltapäiväkerholaisten kuin nuorisonkin
toimintaa. Yllätyin, kuinka yhteistyö eri-ikäisten kanssa sujui
mutkattomasti ja miten nuorisotaloa voi oikeasti hyödyntää kellon ympäri.
Repokankaan nuorisotalolla siis aloitti tänä syksynä viereisen päiväkodin
”sivukonttori”, eli ryhmä esikoululaisia, jotka eivät olisi päätaloon
mahtuneet. Minun on myönnettävä, että kuullessani tästä järjestelystä olin
epäluuloinen sen toimivuudesta. Nuorisotalo oli tullut minulle tutuksi vain
iltakäytöstä muiden nuorien parissa. Ajatus leikkivistä pikkukavereista ja
heidän viihtyvyydestään ihmetytti, ehkä jopa epäilytti. Onneksi olen monesti
väärässä, sillä nuorisotalo tuntuu nykyään olevan entistä eläväisempi ja
houkuttelevaisempi.
Tapa, miten nuorisotaloa on onnistuttu hyödyntämään monipuolisella ja
tehokkaalla käytöllä on myös toimiva esimerkki yhteistyöstä, mitä tässä
kaupungissa kipeästi tarvittaisiin. Olisin toivonut vierailuni aikana
näkeväni paikalla kaupunkimme nykyisiä ja etenkin tulevia päättäjiä. Heillä
vaikutti kuitenkin olevan kiireitä, kun kutsutuista vain yksi oli päässyt
paikan päälle pyörähtämään ja loput eivät edes ehtineet ilmoittaa
esteistään. Sääli, sillä tuo avoimien ovien tapahtuma oli loistonäyte
yhdessä tekemisestä ja jakamisesta. Eri-ikäisten ja erilaisten ihmisten
yhteistyö ei ole itsestään selvää, ei myöskään eri tahojen. Repokankaalla
kolme erilaista ryhmää jakaa samat tilat, tosin eri aikoina, mutta mahtuvat
kuitenkin toimimaan sovussa ja sopimaan asioistaan. Toisin sanoen he tekevät
yhteistyötä erilaisuudestaan huolimatta.
Talon aktiivikäyttäjät, eli lapset ja nuoret, oppivat paljon vanhemmilta
ihmisiltä, mutta tässä tapauksessa varttuneempi väki oli oppijan roolissa.
Senkin takia olisin toivonut päättäjiltä enemmän kiinnostusta tapahtumaan,
sillä yhteistyötä tämä kaupunki tarvitsee ja päättäjät toimivat
suunnannäyttäjinä meille muille. Tutustuessani taloon paremmin mieleeni
juolahti kaksi vanhaa sanontaa. ”Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa.”
sopi loistavasti tilanteeseen, kun katselin eskarilaisten tekemiä ryhmätöitä
siilistä ja karhusta. Ilmeisesti meille on kasvamassa yhteistyön
ammattilaisia, jotka viimeistään uskaltavat rikkoa vanhoja perinteitä ja
yhdistää voimansa tarvittaessa. Toisaalta pohdin, että onhan ”oppia ikä
kaikki”, joten kyllä yhteistyön voi oppia myöhemmälläkin iällä, jos ei
todellakaan ole aikaisemmin joutunut sitä tekemään.
Avoimista ovista jäi päällimmäiseksi mieleen iloinen tunnelma. Hämärtyvässä ja
kosteassa syyspäivässä oli hieno pilkahdus aitoa valoa. Toivottavasti tuo
valo laajenisi myös muualle kaupunkiimme, sillä meillä olisi sekä
mahdollisuuksia että tarvetta oppia hyödyntämään osaamistamme, yhdessä.
Nykyisillä tavoilla hoitaa ja päättää asioista yhteistyö tulee aluksi
olemaan haparointia, mutta kun mukaan otetaan kaikki ikää katsomatta, niin
emmeköhän onnistu. Yhdessä.
