Liian vanha vekaraksi?

25.06.2009 12:18 Katariina Papunen

Pari viikkoa sitten saimme koko kaupungin voimalla antautua taas vekaroiksi viikoksi, kun Vekara-Varkaus valtasi kadut ja pajat. Minulle tämä oli neljäs kesä työntekijänä Vekaraviikon parissa. Onhan se mukavaa, kun sai kesätöitä, mutta vielä iloisempi olen siitä, että sain työskennellä tutun tapahtuman parissa.

Muistan itse pienempänä lapsena, miten kivaa oli kiertää tapahtumia. Omat suosikkini olivat käsityöpajat, joissa vierailin useampana vuonna. Mieleeni on jäänyt myös Seikkailujen saari, jossa myöhemmin olen tehnyt töitä ja toivonut, että lapsilla ja aikuisilla olisi yhtä hauskaa kuin minulla pienenä. Vaikka ei työntekijänäkään ole tylsää eikä ikävää, sillä festarifiilis tarttuu herkästi. On ihanaa nähdä iloisia lapsia, jotka osaavat nauttia pienemmistäkin iloista, vaikkapa ”vain” ilmapallosta, jonka ovat juuri saaneet. Työpäiviä piristävät innostuneet kertomukset niin lasten kuin aikuisten suusta, miten onkaan tapahtumaa odotettu ja kaivattu.

Vekara-Varkaus on todella hieno ja monipuolinen tapahtuma. Tekemistä riittää laidasta laitaan. On teatteria, askartelua, liikuntaa, musiikkia, leikkimistä, sarjakuvia, kirjoittamista, seikkailuja ja paljon muuta. Osa toiminnasta on maksullista, mutta rahan ei pitäisi olla este kenellekään. Paljon on ilmaisia pajoja ja maksullisetkin pajat ovat edullisia. Jotkut kädentaidon työpisteet ja näytelmät olisi mahdotonta järjestää, jos niistä ei perittäisi pieni maksu. Mielestäni on tärkeää, että tarjonta on ja pysyy monipuolisena, joten sen puolesta pääsymaksut osaan työpajoista ovat ymmärrettäviä. Niin tai näin, tässäkään asiassa ei voi miellyttää kaikkia, mutta onneksi enemmistö on löytänyt tapahtuman tarjonnan ja tiedostaa viikon arvokkuuden.

Tapahtumaviikko on tärkeä myös kaupungille, toivottavasti myös päättäjien mielestä. Vekara-Varkaus luo kaivattua positiivista imagoa ja viikko houkuttelee ulkopaikkakuntalaisia luoksemme. Tapahtuma lisää talkoohenkeä ja antaa eri järjestöille ja yrityksille mahdollisuuden tehdä tärkeää yhteistyötä.

Toivottavasti ensi kesän Vekaraviikko on ainakin yhtä hauska ja kaikin puolin lämmin tapahtuma. Vaikka vain lapset osaavat eläytyä täysillä mukaan, odotan itse jo seuraavaa vekaratempausta. Uskon, että jos haluaa olla mukana vekaramaisuuksissa ja uskaltaa heittäytyä mukaan, niin viikosta saa paljon irti. Vekara-Varkaudella ei ole yläikärajaa, joten pieni hassuttelu on sallittua, jopa suotavaa, aikuisillekin. Parasta vekarassa on sen aito tunnelma. Kerrankin ei ole kiire eikä tarvitse kilpailla paremmuudesta. Osallistuvat lapset saavat sitä vastoin kokea onnistumisen iloa omien kykyjen mukaan ja perheet viettää aikaa yhdessä, mitkä ovat harvinaisia herkkuja nykyään.

Vasta perustetulla työryhmällä on haasteellinen työ, kun he miettivät, miten tapahtumaa voisi kehittää entistä monipuolisemmaksi ja paremmaksi. Mielenkiinnolla seuraan, mitä kaikkea sitä voidaankaan keksiä.

Paraskin tapahtuma kaipaa ajoittain tarkastelua. Vanhasta opitaan ja kehitetään uutta. Perinteitä voi joutua ajanmukaistamaan, mutta toisaalta perinteitä mahtuisi lisääkin mukaan. Saapa nähdä, millaiseksi kokonaisuudeksi Vekara-Varkaus muodostuu. Kävi miten kävi, kaikki me vekarat odotamme uusia kujeita innolla.

0 kommenttia
//