Niin sanoi poikani tässä yhtenä päivänä puhkuen intoa, jännitystä ja kaikkea sitä, mitä joulu saa näissä pienissä ihmisissä aikaan.

Kunpa minäkin voisin vielä päästä sisälle siihen samaan taianomaiseen maailmaan, missä lapseni tällä hetkellä seikkailevat.

Valitettavasti tuo portti on sulkeutunut perässäni. Enää sitä ei voi uskoa keijuihin, maahisiin tai tonttuihin. Enää ei voi mennä juttelemaan puille uskoen, että niilläkin on tunteet.

Vaan todellisuus on näyttänyt välillä liiankin rajusti kyntensä.

Kerrostaloelämä ei ole ihmiselämää. Saimme olla vähän aikaa tätini omakotitalossa vuokralla ja se oli luksusta. Jos meno kävi aivan mahdottomaksi niin pojat saivat mennä pihalle tuulettumaan niin, että itse sain hengähtää välillä tai toisinpäin minä lähdin pihalle ja pojat saivat jäädä sisälle, mutta menepäs täällä `` tuulettumaan`` vähäksi aikaa parvekkeelle niin ihme, jos ei ole kaksi käsiparia rummuttamassa niin kovaa ikkunoita, että hyvä, ettei ikkunat halkea, ollapa siinä sitten rauhassa. Omakotitalossa minulle oli myös se hyvä henkireikä, että välillä saattoi mennä alakertaan hakkaamaan halkoja ja lämmittämään saunaa tai kiivetä ylimpään kerrokseen, ja olla vähän aikaa rauhassa. Täällä ei sitä omaa vetäytymispaikkaa ole.

Jukka-pojan biisi Hän haluu huussin on lempi biisini. Biisistä voi jo päätellä aika paljon, mitä minä elämältäni haluan; Vanhanajan maatilan ilman liikoja nykyajan mukavuuksia, huusseineen päivineen, ja tietenkin lisukkeeksi vielä muutama lammas.

Niin kuin serkkuni sanoi elämän perusarvot tulevat näkyviin tässä biisissä. Tätä sen elämän pitäisi olla.

Nykyään neuvolassa sanotaan, että vauvan itkuun täytyy vastata heti.

Maatilalla lapset eivät ole keskipisteenä vaan ne hoidetaan siinä sivussa. Muiden tarpeet, eläintenkin ovat yhtä tärkeitä kuin lapsen. Mielestäni elämän perusarvot tulee maalla opetettua lapselle paremmin kuin kaupungissa. Toisista välittäminen, itsenäistyminen, onnellisuus pienistä asioista, luonnon merkitys, työnteko, sisaruksista huolehtiminen…

Nykyään yritetään onnea hakea, mitä erilaisin keinoin ostamalla tavaroita, ryyppäämällä, harrastamalla irtosuhteita jne. mutta kaiken täytyisi mennä juuri päinvastoin. Onni ei tule hakemalla, eikä haalimalla asioita lisää ja lisää. Elämän täytyisi olla haasteellista jokapäiväistä puurtamista, jotta osaisi antaa niille pienille asioille arvonsa. Niin ennenkin oli. Ihmiset elivät monien järkyttävienkin asioiden keskellä, mutta he osasivat olla pienistä asioista paljon iloisempia. He tyytyivät siihen mitä heillä oli. Ikävillekin asioille osattiin etsiä merkityksensä, ja koettelemuksistakin osattiin olla kiitollisia.

Olen pikkutytöstä saakka ihaillut Astrid Lindgreniä. Sitä taitoa miten hän pystyi säilyttämään lapsen maailman sisällään vanhoille päiville saakka, ja sitä miten hän pystyi kirjojensa avulla auttamaan lukijaa kokemaan samoja tunteita, liittyipä se vanhanajan jouluun, juhannusyöhön tai vaikkapa ensilumeen. Hänen kirjansa saavat aikuisenkin pysähtymään arjen keskellä kuin lapsi; huomisesta-ei-huolta-asenne täyttää sisimmän.

Ehkäpä tulevaisuudessa minullakin on joskus se maatila, ja voin vielä joskus keskellä pimeyttä vanhanajan jouluntunnelman vallitessa sanoa lapsen intoa puhkuen: "KYLLÄ SE OLI TONTTU!"

Hyvää joulumieltä kaikille! Annetaan itsellemme joulunaikaan mahdollisuus olla se pieni lapsi. Iloita pienistä asioista, ja pysähtyä nauttien, ja jos se ei muuten onnistu niin vaikkapa lukemalla Astrid Lindgrenin kirjan. Pienikin hetki voi antaa suuren onnen.

T: Sari

Tässä vielä Jukka-pojan biisin Hän haluu huussin sanat.

No, mä kerron teille jotain mun elämästä,

Mun elävästä elämästä.

Tää on laulu mun emännästä.

Hän on sielultaan maalaislapsi,

Ja se meinaa, että meitä on kaksi.

Kun kaupungin humu kävi tukalaksi,

Mä kysyin, mitä armaani haluaisi.

Hän haluu huussin.

Hän haluu kasvimaan.

Hän haluu lampaan.

Hän haluu lammashaan.

Enkä mä sano vastaan,

Se on oikein ja kohtuus ainoastaan.

Hän haluu huussin.

Hän haluu kasvimaan.

Hän haluu lampaan.

Hän haluu lammashaan.

Enkä mä pane vastaan,

Enhän mä pane vastaan.

Jotkut tytöt haluu mennä oikikseen,

Jotkut tytöt haluu mennä lääkikseen,

Jotkut niistä haluu jopa valtikseen.

Mut kun me tavattiin, jäi koulut sikseen

Ja mentiin suin päin suoraan familybisnekseen.

Mä sanoin: "Mitä ikinä sä haluut, niin mä teen."

(nosta satula ja ratsasta länteen)

Ja mä tunsin sen onnen tunteen.

Hän haluu huussin.

Hän haluu kasvimaan.

Hän haluu lampaan.

Hän haluu lammashaan.

Enkä mä pane vastaan,

Se on oikein ja kohtuus ainoastaan.

Hän haluu huussin.

Hän haluu kasvimaan.

Hän haluu lampaan.

Hän haluu lammashaan.

Enkä mä pane vastaan,

Enhän mä pane vastaan.

Sit on vaikea uskoa todeksi,

Kuinka kaksi voi muuttua kolomeksi.

Lemmentyöstä sai lapsia palkaksi.

Mä kysyin, mitä armaani haluaisi.

(vie mut pois, vie kauaksi)

Hän haluu huussin.

Hän haluu kasvimaan.

Hän haluu lampaan.

Hän haluu lammashaan.

Enkä mä pane vastaan.

No, mä kerron sulle jotain mun elämästä,

Mun elävästä elämästä.

Tää on laulu mun emännästä.

Aamukasteinen niitty ja paljaat jalat,

Ja lampaat jo märehtii aamiaistaan.

Kerran joka hyvää elämää maistaa,

Ymmärtää kyllä maalaisnaistaan.

Hän haluu huussin.

Hän haluu kasvimaan.

Hän haluu lampaan.

Hän haluu lammashaan.

Enkä mä pane vastaan,

Hän haluu huussin.

Hän haluu kasvimaan.

Hän haluu lampaan.

Hän haluu lammashaan.

Enkä mä pane vastaan,

Se on oikein ja kohtuus ainoastaan.

Jotkut tytöt haluu mennä oikikseen,

Jotkut tytöt haluu mennä lääkikseen,

Jotkut niistä haluu jopa valtikseen.

Mut kun me tavattiin, jäi koulut sikseen

Ja mentiin suin päin suoraan familybisnekseen.

Mä sanoin: "Mitä ikinä sä haluut, niin mä teen.

Haluut, niin mä teen. Haluut, niin mä teen."

(vie mut pois, vie kauaksi).