Heikunkeikun. Aika on kiitänyt ripeää vauhtia eteenpäin. Vasta oli vappu ja nyt on jo kohta joulu, taas.

Minä olen täysin jouluihminen. Yleensä lahjoitan ensimmäisen ajatukseni joululle jo heinäkuussa. Pitäähän sitä ajoissa alkaa miettiä mitä rakkaimmilleen antaa lahjaksi. Jouluvalmistelut kylläkin tuppaavat jäämään viimetippaan. Joskus jouluverhoja on ripusteltu vasta aattona ikkunoihin.

No, niin tuppautui meidän kesän viettokin jäämään vähän myöhäiseksi. Kesällähän pitäisi rentoutua, hiljentyä, rauhoittua ja kerätä voimia tulevaa talvea varten. Näin suomalaisittain yleensä viettämällä mökkielämää keskellä ei mitään. Minulla tuo rentoutuminen jäi kesällä kokonaan tekemättä kun olin hääräämässä tuhanteen eri suuntaan samaan aikaan.

Kevätsiivouksenkin pidin kesällä, kun siivousfiilis iskee niin silloin on siivottava, eihän siinä auta muukaan. Mökkiä yritin jo kesällä varata, mutta minulle tyypillisesti eli liian myöhään. Eihän sitä voi viikkoja aikaisemmin tietää mitä elokuussa haluaa tehdä. (Ainakin näin päivä kerrallaan ja fiilispohjalta eläjälle tuollainen suunnittelu on mahdotonta.)

No nyt syyslomalla oli tarkoitus lähteä Heurekaan, mutta viime tipassa selvisi, että ei meidän autolla mihinkään Heurekaan lähdetä: (kommunikaatiokyky voisi olla miehen kanssa parempi, mutta mitäpä sitä nyt turhia höpöttelemään.) No sain onneksi varattua mökin kun tähän aikaan vuodesta ei mökeille juurikaan tunkua ole.

Me siis vietettiin kesäloma nyt syyslomalla tai oikeastaan muutaman vuoden kesä-, syys-, ym. lomat kerralla. Ensimmäistä kertaa oltiin perheen kesken mökkeilemässä. Ja mikä parasta vieressä oli maatalo ja lampaita! Fiilikset oli mahtavat. Olin poraamisen partaalla lampaat nähdessäni ja kaiken lisäksi sain luvan mennä jouluviikolla lampaita hoitamaan. Enempää ei tämä tyttö voisi toivoa.

Ei elämästä selviä murehtimalla. En halua kirjoittaa niistä elämäni huonoista asioista tai märehtiä Varkauden huonoa tilannetta. Toki niistä huonoistakin asioista täytyy puhua ja niihin täytyy yrittää vaikuttaa, mutta turha huonojen asioiden riepottelu ei ole kenellekään hyväksi. Joku saattaa kuvitella, ettei minulla mitään huolia ole kun hyppelen kaduillakin kuin pahainen villivarsa. Haluan jakaa iloista mieltä. Osaan ottaa niistä pienistä hetkistä kiinni. Jättää seuraavan päivän murheet murehtimatta. Ajatella mieluummin niitä hyviä juttuja elämässäni kuin huonoja.

Vaikka asiat ei aina niin hyvin olekaan niin yleensä ne huonot asiat antavat myös iloa elämään ja saavat ajattelun kääntymään toiseen suuntaan. Olen ollut monta viikkoa sairaslomalla kolmoishermosärkyepäilyksen vuoksi ja kipuhetkinä elämä ei ollenkaan hymyile, mutta en ala valittamaan. Näin on tarkoitus ja sillä siisti. Sitä iloisempi olen kun kipu hellittää ja voin syödä muutakin kuin pilliruokaa tai kun voin lähteä lasten kanssa pihalle.

….Vain elämää, ei sen enempää

On kaikki tää, koita ymmärtää

Vain elämää, ei sen enempää

Näin kesä tää nyt jo taakse jää

Bobombom duaa (3x)

Bobom heijeijeijei

Bom duaa

Bobombom duaa (2x)

Bobom heijeijeijei….

(Irwin Goodman)

P.S. Tuli semmoinen mieleen, että eikös jokainen voisi järjestää omalla asuinalueellaan tapahtumia, kun niitä niin vähän tässä kaupungissa on.

Eli jokainen toisi vaikka oman alueen leikkikentälle kokeiltavaksi pelit ja vehkeet, mitä omista komeroista löytyy tiettynä viikonpäivänä. Oman kaapin perälle ei tulisi ostettua lisää sitä turhaa roinaa, jota ehkä muutaman kerran vuodessa käytetään. Samalla saisi nekin lapset leikkiä, joiden perheillä ei ole vara ostella ulkoleluja ja -pelejä.

Ei tarvitsisi itse sitoutua mihinkään laittaisi vaan oman alueen leikkipuistoon ilmoituksen, että kokoonnutaan täällä sinä päivänä ja siihen aikaan joka viikko?

Miltä kuulostaisi?

-Sarppa-