Karmivan hauska ilta kamalan pimeänä syysiltana

02.11.2009 12:21 Katariina Papunen

Syksyn pimeyttä saapuu taas, jos ei valaisemaan, niin ainakin piristämään pyhäinpäivä ja/tai Halloween, kumpaa sitten ihmiset viettävätkään. Samaan aikaan ne joka tapauksessa ovat. Itse en ole kumpaakaan oikeastaan koskaan sen kummemmin juhlistanut, ja ilman Halloween -kauhistuksia kaupoissa en todennäköisesti huomaisi asiaa senkään vertaa. Tänä vuonna vielä vähemmän, sillä joulusuklaiden saavuttua en ole oikein kaupoissa muuta huomioinut kuin nuo houkuttelevat herkkurasiat isoissa kasoissaan…

Kuunvaihteen lauantai-iltaa en kuitenkaan kotona vietä, vaan suuntaan askeleeni Torpalle, tuonne monelle tuttuun paikkaan torin laidalle. Torpan esiintymislavan valtaa tuolloin Savon nuoret virtuoosit -kilpailun finalistit, joiden sekaan olen lupautunut välispiikkejä höpöttämään. Sen verran mukava ja tasokas karsinta oli tällä kilpailulla, että finaalin olisin ilman muuta tullut seuraamaan, vaikka mitään erityistä velvoitetta ei olisi. Myönnän kyllä, että intooni vaikuttaa myös esiintyjät, joiden joukossa on kavereitani.

Savon nuoret virtuoosit on siis Varkauden Bändiklubin järjestämä avoin kilpailu, jossa kilpailevat sekä solistit että bändit omissa sarjoissaan. Lauantain finaali päättää kolmannen kerran järjestetyn skaban, aikaisemmat mittelöt käytiin 2007 ja 2005. Järjestäjien nimeämä, lahjomaton ja ammattilainen tuomaristo päättää voittajat, joille Bändiklubi tuottaa promo-cd:n. Noin 250 hengen seuraaman karsinnan taso oli kuulemma alan osaajienkin mielestä kovatasoinen, joten odotan finaalia innolla ja kovin odotuksin.

Minä en ole mitenkään musikaalinen. Osaan soittaa suutani (melko hyvin kieltämättä) ja laulaa voin, jos muitakin on äänessä samaan aikaan. Karaokea olen uskaltautunut kokeilemaan kerran elämässäni, ja sekin oli vasta tänä syksynä. Ehkä juuri siksi minusta on hienoa, että bändiklubi yhteistyötahoineen jaksaa järjestää virtuoosikilpailuja – toivottavasti taas parin vuoden päästä. Alan harrastajien ja tulevien ammattilaisten esityksiä jaksaa kuunnella myös kilpailussa. Tosin muutamat bändit, etenkin finaalin itsensä selvittäneet Exclaim, Cellar Inc., ja Whitelines, lienevät jo varsin monelle tuttuja muista tapahtumista. Kaksi muuta finaaliyhtyettä, Graceless ja Puzzle, ovat minulle uusia tuttavuuksia, joiden kuulemista odotan erityisesti. En valitettavasti ehtinyt nähdä kaikkia bändejä karsinnoissa, mutta finaalia seuraan kyllä senkin edestä.

Solisteja ihailen vielä bändejä enemmän. Toki soittotaito ja varsinkin soittaminen ja laulaminen yhtä aikaa ovat pelottavan hienoja kykyjä, mutta solistikisassa pääroolissa on vain yksi yksilö kerrallaan. Minulle Halloween-ilta ei voisi olla karmivampi… Onneksi virtuoosiskaban finalistit Ville Tuhkanen, Nea Viitala, Milja Husso, Pinja-Carita Tikander ja Sara Laurikainen ovat myöntäneet pitävänsä laulamisesta, kaiken pahan lisäksi jopa nauttivansa siitä.

Hauskaa iltaa odotellessa on helppo todeta, että onneksi meistä tosissaan on moneksi. Eli ei muuta kuin Torpalle päin nauttimaan hyvästä kilpailusta!

0 kommenttia
//