keskiviikko 13.12.2017
Seija

Viekö päättämättömyys meiltä palvelut?

Koin alhaista vahingoniloa, kun Helsinki (painoarvo 617) menetti Euroopan lääkeviraston Amsterdamille (painoarvo 822). Sainkin sitten pahojen ajatusten palkan välittömästi, kun Varkaus (pa21) ja Pieksämäki (pa18) menettivät molemmat omat käräjäoikeutensa. Se tuntui epäreilulta kun isommat kyrmyyttää. Ensin haukuin mielessäni valtakunnan päättäjät ja vielä typerän maakuntajaon päälle. Rauhoituttuani aloin laskemaan näitä painoarvoja, jotka on johdettu asukasluvusta täysinä tuhansina.

Miten meille olisi tässä pelissä käynyt, jos olisimme olleet kimpassa? Yhdessä Varkauden, Pieksämäen, Joroisten (enää melkein 5) ja Leppävirran (10) kanssa, olisimme olleet painoarvoltamme jo aivan toista luokkaa (54). Mikkeli (49) olisi jäänyt kakkoseksi ja ilman leppävirtalaisiakin olisimme yhdessä olleet painoarvolla (44) mitattuna todennäköisesti käräjäoikeuden voittaneessa sarjassa.

Tällä perusteella tulinkin johtopäätökseen, ettei käräjäoikeuksien lakkauttamispäätöstä todellisuudessa tehty Arkadianmäellä vaan ihan meidän paikallisten lyhytnäköisten päättäjien toimesta viitisen vuotta sitten, kun päätimme haudata ajatuksen Keski-Savon yhteisestä kunnasta. Olemme hajanaisena helppo kohde hajota ja hallitse pieniä ja keskitä isoille -systeemille.

Pidemmälle tulevaisuuteen ajateltuna on kysyttävä, onko seuraavana hajottamisen kohteena meidän sosiaalitoimi vaiko sairaalat? Vai olisiko keskittämiseksi tarpeen lopettaa Keski-Savon alueelta viimeiset jäljellä olevat ammatilliseen opetuksen alat vai sittenkin kaikki lukiot yksi kerrallaan?

Hajanaisen alueemme kansanedustajienkin määrä on vähentynyt kuin peltopyyt kettutyttöjen minkkitarhaiskun jälkeen. Ei siis ole pyitä viime vuosina näkynyt. Onko alueen yhdistäminen yhdeksi painoarvoltaan kisassa riittäväksi vaikuttajaksi poliittisesti epärealistista? Mielestäni se on joidenkin kyläpäälliköiden omien hiekkalaatikkoetujen vastaista, mutta en ole enää vuosiin kuullut tavallisen äänestäjän vastustavan tiiviimpää yhteistyötä.

Minulta kysyttiin kommenttia Pieksämäen poliittisen päätöksenteon kriisistä. Kysymys aseteltiin siten, että siihen olisi ollut lähes pakko vastata pieksämäkeläisten menettäneen järkensä tuhlatessaan rahansa riitelyyn. Vastasin kuitenkin entisen kotikaupunkini puolesta, että mielestäni pieksämäkeläiset on hyviä ja fiksuja tyyppejä, mutta hukkaavat järkensä vasta äänestyskoppiin päästyään.

Se tuntui silloin hyvältä herjalta, mutta näiden käräjäoikeuspäätösten jälkeen sekin pilkka sattui omaan nilkkaan.

Olen tainnutkin itse olla se typerä äänestäjä, kun kopissa ja muutenkin kannattamallani alueemme poliittisella koneistolla ei taida olla sen suurempaa hätää alueemme painoarvon parantamiseksi. Sittenkö vasta lopetamme riitelyn sekä nurkkakuntaiset leikit ja alamme tositoimiin, kun alueemme viimeiset ammattikoulupaikat ovat siirtyneet Kuopioon vai vasta sen jälkeen, kun alueellamme ei ole enää yhtään sairaalapaikkaa, no hautapaikkoja taitaa riittää?

Meillä olisi hyvä mahdollisuus sekä oikeus alueen kutistumisen sijasta kasvuun, jos olisimme yhdessä viisaita emmekä uskoisi ihan kaikkea mitä meistä kirjoitetaan ja meille kuihtumisesta isommilta kirkoilta ennustetaan. Itsenäisyytemme paras tae taitaisi olla yhdistyminen.

Kirjoittaja on joroislainen korpikonepajayrittäjä, joka on viettänyt puolet elämästään pieksämäkeläisenä ja harrastellut vaikuttamista Varkaudessa.

Kommentit

  • Sivustakatsoja

    Hyvä kirjoitus !
    Paikallinen politiikka ja pieni piiri toimii niin kauan kun verovaroja riittää leikkeihin !
    Äänestäjät saavat mitä tilaavat ja nyt on tulossa kylmää …

    • Timo

      Varkauden päättäjät yli puoluerajojen olivat yhteisen Keski-Savon kannalla. Se ei valitettavasti riittänyt.

      • Sivustakatsoja

        (1) olla mieltä tai kanta, (2) tehdä asian toteutumiseksi ovat kaksi eri asiaa.
        Nimim. Timo toivottavasti ymmärtää tämän myös, tekoja odotellessa.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *