keskiviikko 22.11.2017
Silja, Selja

Suurin ryhmä tekee nuotit

Timo Suhonen seurasi ääntenlaskua Joakim Uhlbäckin ja Raimo Koikkalaisen kanssa. 20 paikkaa tekee Varkaudesta maan demaripääkaupungin. (Kuva: Marko Happo)

Kuntavaalit on käyty. Jotkut paistattelevat vaalivoiton loisteessa, jotkut nuolevat haavojaan. SDP on Varkauden valtapuolue entistä vahvemmin, ja sen nuottien mukaan ryhdytään jakamaan paikkoja.

SDP:n 20 paikkaa on lähes puolet valtuustosta. Niin ylivoimainen ei demareiden asema kuitenkaan ole, että paikkajako onnistuisi oman porukan kesken. SDP mainitsee vasemmistoliiton ensimmäisenä kumppaninaan, kuten monta kertaa aiemminkin. Ryhmä säilytti paikkamääränsä. Ääntenlaskennan edetessä oli lisäpaikkakin lähellä, mutta viiteen oli kuitenkin tyytyminen. Perinteisten vasemmistopuolueiden 25 paikkaa riittäisi enemmistöön 43-jäsenisessä valtuustossa .

Asetelmat eivät kuitenkaan ole samalla tavalla selkeät kuin takavuosina, jolloin jokainen ryhmä seisoi aina yhdessä rintamassa. Monissa äänestyksissä rivit hajoavat. Lähes jokaisesta ryhmästä on löytynyt tiukan paikan tullen vähintään kahdenlaista mielipidettä. Tilanne ei tästä muutu ensi kaudellakaan.

Vaalien ehdoton äänikuningatar Katja Saraketo toivoi tuoreeltaan (WL 10.4.) yhteistyötä ”valtuustoryhmien välille oikeistosta vasemmistoon ja toisinpäin.” Sarakedon mukaan neuvottelut lähtevät nollatilanteesta puhtaalta pöydältä. Kokoomuksen Kati Hynninen totesi samassa yhteydessä olevansa odottavalla kannalla. Kokoomus on kuntavaalien toinen voittaja Varkaudessa, ja kaksi lisäpaikkaa puhuu puolestaan.

Kokoomus ei kuitenkaan saanut maanantaina kutsua neuvottelupöytään. Aiemmin merkittävänä tekijänä ollut KD putoaa neuvotteluista pois. Keskusta on ollut perinteisesti suostuvainen kaikkiin pöytiin. SDP:n, vasemmistoliiton ja keskustan liitto tekee yhteensä 28 paikkaa.

Keskusta ottaa ohjat Joroisissa, Leppävirralla ja Heinävedellä. Kaikissa seudun kunnissa ollaan samanlaisessa tilanteessa kuin takavuosina. Perinteiset ykköspuolueet valtasivat asemansa takaisin.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *