torstai 19.10.2017
Uljas

Speden peleissä on kivaa

Muutaman kerran olen kuullut kysymyksen ja kysäissyt itsekin, miten joku jaksaa tuijottaa puhelimen tai tietokoneen ruutua monta tuntia päivässä. Siis huvikseen, ei työkseen. Siinä se vastaus onkin, huvikseen.

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry teki nuorille digipelaajille hyvinvointikyselyn, jonka vastaajista 89 prosenttia kertoi pelaavansa, koska se on kivaa. Nuoret kertovat, että pelaaminen on rentouttavaa ja mieluinen tapa kuluttaa aikaa.

Sitä on myös juoruaminen, villasukan neulominen, viinien maistelu, leffassa käyminen, jooga, moottoripyöräily, lasityöt, bodypump, kuntapolitiikka, lempiminen, shakin pelaaminen, pitkän matkan hiihto, tv:n tuijottaminen ja iltapäiväbingo vaihdellen ihan sen mukaan keneltä kysyy.

Kun ryhdytään kyselemään, mitä mieltä on pelata tietokonepelejä vaikka kuusi tuntia päivässä tai katsella videoblogeja illat pitkät, voi miettiä samalla, mitä järkeä on omassa vapaa-ajan vietossa. Ei se aina sivistä, kehitä, jalosta, opeta, kultivoi eikä kouli.

Voi olla, että vapaa-aikaan kannattaa mennä tunne eikä järki edellä. Jos tekee sitä mikä on kivaa, todennäköisesti saa paukkuja siihen mikä ei ole niin kivaa. Mutta kysyä ja kyseenalaistaa saa ja täytyy.

Terve aikuinen useimmiten tietää, mikä hänelle itselleen on riittävästi ja mikä liikaa. Tietääkö lapsi? Tutkijat sanovat, että 25-vuotiaana ihmisellä on oikeesti aikuisen aivot. Siis aivorakenne. Ei siellä vielä ole ylenpalttisesti kokemusta eikä itsetuntemusta. Ja millainen aivorakenne on vaikka 15-vuotiaalla? Tietääkö 12-vuotias, mikä hänelle on hyväksi ja mikä pahaksi? Mitä omat elintavat ovat opettaneet 17-vuotiaalle? Pohtivatko lapset ja nuoret tällaisia kysymyksiä ja kyseenalaistavatko he vapaa-ajanvietossaan sen hienoimman asian, sen mikä on kivaa?

Opettajien ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen kehtasi setämäisesti kyseenalaistaa, mikä on kun koulupoikien lukutaito rapistuu. Luukkainen viestitti setämäisessä some-kanavassa, että ”Suurta osaa pojista ei huvita kuin pelaaminen ja viihteellisyys. Vaivannäkö ja ponnistelu ei tule kuuloonkaan”.

Joukkomielenpahoituksiin taipuvainen kansanosa pahoitti mielensä siitä, että Luukkainen kertoi tosiasian. Hänen lausumassaan ei voi kyseenalaistaa kuin sen, mitä tarkoittaa ”suurta osaa”.

Pelaaminen ja viihteellisyys tunkevat läpi suureen osaan suomalaisia lapsia, nuoria ja aikuisia. Tointaako tuota vastaan pullikoida. Voisimme suoraan ryhtyä miettimään, miten käsittelemme tämän kansanominaisuutemme. Voiko sen voimia hyödyntää ja täytyykö sen oireita lievittää?

Spede-ratkaisu asiaan olisi: pääasia, että on kivaa. Sedät ja tädit voivat olla eri mieltä.

Pelaaminen esimerkiksi kehittää ongelmanratkaisutaitoja, huomiokykyä, kielitaitoa, työmuistia ja avaruudellista hahmottamista. Tänään tiedetään, että runsas digipelaaminen ja avioliitto älypuhelimen kanssa vaikuttavat aivoihin, mutta ei oikein vielä sitä, millaisia aikuisia aivoja diginatiivit kantavat.

Suuren loikan tehtyämme voimme odotella, millainen mahdollisuuksien pommi meillä digittää.

Voi olla, että vapaa-aikaan kannattaa mennä tunne eikä järki edellä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *