maanantai 24.4.2017
Pertti, Albert, Altti

Tarmo tekee historiaa

Tarmon taitoluistelijoiden valmentaja Tiina Seppänen vetämässä kilparyhmän harjoituksia ja Nea Paunonen kuuntelee oppeja. (Kuva: Tiina Laine)

Varkauden Tarmossa on jo pitkään keskusteltu taitoluistelukilpailujen järjestämisestä. Viime syksynä päästiin sanoista tekoihin.

– Nyt rohkaistuimme ja päätimme järjestää kilpailut. Seurassa on jo paljon kilpailijoita sekä heidän vanhempiaan, jotka ovat kiertäneet mukana kisamatkoilla. Tätä kautta olemme saaneet osaamista järjestelyihin, kilpailunjohtaja Jani Kettunen kertoo.

Seurahistorian ensimmäisiin kilpailuihin, Tarmon Tähtiluisteluihin, on ilmoittautunut 113 luistelijaa kaikkiaan yhdeksästä eri seurasta. Lauantaina 18. helmikuuta katseltavaa riittääkin aamukahdeksasta aina illan tunneille asti.

– Isoin kilpailijaryhmä tulee Kuopiosta, mutta myös muut itäisen alueen seurat ovat hyvin edustettuna, Kettunen kertoo.

Kilpailuja on puuhannut seurassa muutaman kymmenen hengen ydinporukka, mutta itse kisapäivänä talkooväki kasvaa moninkertaiseksi. Yksi tärkeä urakka kisapäivänä on tuloslaskenta.

– Se on ehkä kriittisin kohta. Tuloslaskentaa kisoissa hoitaa kolmen hengen porukka.

Toinen iso ja työllistävä tekijä on logistiikka. Tuomareiden tuloskortit pitää toimittaa tuloslaskentaan, jossa pisteet syötetään koneelle. Myös kahvion pyörittäminen koko päivän ajan työllistää, samoin ajanotto.

– Kaikki seuraihmiset ovat tavalla tai toisella mukana järjestämässä kilpailuja, Kettunen kertoo.

Tuomarit kisoihin tulevat Mikkelistä ja Kuopiosta.

Tarmon taitoluistelijoiden valmentaja Tiina Seppänen aloitti kolme vuotta sitten valmentamisen Varkaudessa ja iloitsee suojattiensa tekemisestä.

– Nuoret ovat menneet hyvin eteenpäin ja kehitystä on tullut. Sitä on ollut todella kiva seurata, Seppänen kiittelee.

Tarmolaisten eteenpäin meneminen on noteerattu myös muualla.

– Esimerkiksi, kun olimme kilpailemassa Kuopiossa, eräs toisen seuran ihminen tuli kehumaan meidän taitoluistelijoiden kehitystä, Seppänen kertoo.

Hän onkin innostanut uusia nuoria kilpailemaan ja tätä kautta hankkimaan uusia kokemuksia.

– Kilpailuihin kannustan aina tekemään omaa parastaan. Mitään tulostavoitteita ei ole, Seppänen kertoo.

Omien pisteiden parantaminen ja kehittyminen kilpailusta toiseen on pääosassa kilpailutoiminnassa. Valmentajana Seppänen on laatinut kaikkien kilpailuohjelmat ja niitä muokataan sitä mukaan, kun taitotaso kasvaa.

Tarmolaisia nähdään kotikisoissa jäällä useita. Mineissä kilpailee Helmiina Vartiainen ja Taitajat 2003 ja vanhemmat -sarjassa Veera Hynninen, Minna Kuvaja, Lotta Matilainen, Nea Paunonen, Anna Suhonen, Pinja Suhonen, Liina Suutarinen sekä Elvi Väliaho.

Taitajat 2006 ja nuoremmat sarjassa mukana ovat VarTasta Taija Huovinen, Sanni Hämäläinen, Filippa Kokki, Riina Kuoksa, Emma Leikas ja Juuli Viljakainen.

Taitajat 2004-2005 –sarjassa kilpailee Piitu Ursin ja aluenoviiseissa Venla Kettunen.

Tarmon Tähtiluistelut, Itäisen alueen kutsukilpailu, lauantaina 18. helmikuuta Kämärin kilpahallissa kello 8–19.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *