torstai 19.10.2017
Uljas

Päivitetyt ohjenuorat

Kämäri nousee esiin myös uudessa yleiskaavassa. Alueen kehittäminen on toistaiseksi jäänyt vähälle. (Kuva: Mari Petäjä)

Pitkään työstetty Varkauden strateginen yleiskaava alkaa olla kohta maalissa. Vuoteen 2030 tähtäävä kaava on saanut jo teknisen lautakunnan yksimielisen hyväksynnän. Lopullisesti sen vahvistaa kaupunginvaltuusto.

Kaavalla pyritään vastaamaan Varkauden tulevaisuuden kehitystarpeisiin. Varkaus tarvitsee kasvojenkohotusta monen muun perinteisen teollisuuspaikkakunnan lailla, ja yleiskaavan merkitys korostuu tässä yhteydessä.

Kun sote-uudistuksen yhteydessä puhutaan kunnille jatkossa jäävistä tehtävistä ja vastuualueista, ovat maankäyttö ja kaavoitus tulevaisuudessakin tärkeimmästä päästä. Vaikka yleiskaava maistuu jo pelkkänä sanana paperilta, on kysymyksessä sellainen maankäyttösuunnitelma, jonka mukaan kuntaa rakennetaan ja kehitetään. Jos ratkaisut eivät osu oikeaan, voi kaava pahimmassa tapauksessa olla pitkäänkin kehityksen jarruna.

Vanhoissa yleiskaavoissa on suunniteltu Varkautta huomattavasti suurempana kuin siitä on loppujen lopuksi tullut. Uudessa yleiskaavassa puhutaan 24 000 asukkaan kaupungista. Tavoite on nykyiseen väestökehitykseen peilaten kova, mutta joka tapauksessa huomattavasti realistisempi kuin aiemmissa yleiskaavoissa.

Varkauden ongelmana on ollut keskustan tyhjeneminen ja rakenteen hajautuminen väen vähetessä. Yleiskaavan linjauksilla on vaikutettava myös kaupunkirakenteen tiivistämiseen ja yhtenäistämiseen. Päiviönsaari nousee esiin asuntoalueena. Pientaloalueet ovat kaupungin pohjoisosissa, rannan tuntumassa. Liikerakentaminen painottuu valtateiden tuntumaan. Varkausmäkeä tarkastellaan matkailunäkökulmasta ja Kämäriä virkistysalueena.

Kaavan periaatteet ovat oikeat. Varkautta on takavuosina suunniteltu tarkastelematta suuria kokonaisuuksia ja toisaalta luontaisia vahvuuksia, kuten rantarakennuspaikkoja. Valtateiden varret ovat jääneet käyttämättä. Kaupunkikeskustan tuntumassa sijaitsevat Kämäri ja Varkausmäki ovat puolestaan helmiä, joita ei ole osattu hyödyntää. Yleiskaava on kaivannutkin päivittämistä.

Kommentit

  • Realismia kaavaan

    24 000 asukasta kuulostaa kaavassa kyllä utopialta, kun ottaa huomioon jo yli 20 vuotta jatkuneen asukaskadon ja asukasennusteet sekä seikan, että jos vuonna 2005 liittyneet Kangaslampilaiset vähentää asukasluvusta, niin vanhan Varkauden kaupunkimaisen alueen asukasluku on jo alle 20 000 asukasta.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *