maanantai 21.8.2017
Soini, Veini

Kyllä muuttaa maailmaa

Elämme yhä nopeammassa ja verkottuneemmassa ympäristössä. Uudet teknologiat lyövät läpi ja mullistavat kokonaisia toimialoja ennen kuin hitaammat meistä ovat huomanneet mitään uutta syntyneenkään.

Tässä muutoksessa iso osa Suomesta on pysähtynyt. Yritämme pitää tiukasti kiinni menneestä, ikään kuin ruoho olisi varmuudella vihreämpää menneen maailman puolella. Jarruttaminen on pysäyttänyt liikkeen Suomessa tehokkaasti, mutta maailman muutosvauhdille emme taida voida mitään.

Muuttuneessakin maailmassa on mahdollisuus menestyä, mutta se vaatii uskallusta kyseenalaistaa vanhat käytännöt ja kokeilla uutta. Jarrut päällä tämä on vain jäänyt meiltä oivaltamatta. Suomessa tarvitaan monella tasolla rohkeutta etsiä kokonaan uusia tapoja toimia – julkisella sektorilla, yrityksissä, työmarkkinajärjestöissä, meillä kauppakamarissakin.

Onneksi negatiivinen ilmapiiri ei ole onnistunut lamauttamaan kaikkea toimeliaisuutta. Eri puolilta Suomea löytyy lukuisia yrityksiä, joilla menee tilanteesta huolimatta hyvin, jopa erinomaisesti. Merkille pantavaa on, että menestyviä yrityksiä ei yhdistä vaikkapa kasvussa oleva toimiala vaan ennemminkin kyky uusiutua.

Tämä pätee myös Pohjois-Savossa. Melkein kaikkien menestyvien yritysten takaa löytyy suurta rohkeutta vaatineita avauksia: uusi strategia, investointeja tuotannon tehostamiseksi, tuotekehitystä, palvelukonseptin rakentamista, määrätietoista kansainvälistymistä.

Hyviä esimerkkejä löytyy eri puolilta maakuntaa. Vieremän ylpeys Ponsse kasvatti huomattavasti panoksiaan tuotekehitykseen ja julkaisi keskellä taantumaa täysin uudenlaisen metsäkoneen. Uuden tuotteen imussa yritys tekee nyt kovaa tulosta ennätyksiään rikkoen.

Siilinjärveläinen perheyritys Hydroline kansainvälistyi kertaheitolla rakentamalla uuden tehtaan Puolaan. Rohkean ratkaisun seurauksena yritys on saavuttanut merkittävän liikevaihdon kasvun ja töitä riittää sekä Suomessa että Puolassa.

Myös Tahkolle uskalletaan suunnitella suuria. Tavoitteena on, ei enempää eikä vähempää, kuin ympärivuotinen tropiikki ja maailman pisin sisälaskettelurinne yhdistettynä Suomen korkeimpaan hotelliin. Itä-Suomen matkailun ympärivuotinen vetovoima ottaisi näillä investoinneilla kokonaan uuden asennon.

Rohkeaa tekemisen meininkiä löytyy myös Varkauden seudulta. Esimerkiksi urakointi- ja kunnossapitoalan yritys Elcoline on ottanut räväkästi käyttöönsä uusia viestintäkanavia ja julistaa YouTubessa luovansa yli 100 uutta työpaikkaa vuoteen 2020 mennessä.

Viestinnän ohella yritys on uskaltanut kyseenalaistaa myös alansa perinteisen palvelukulttuurin. Uudet palvelukonseptit näkyvät kovana kasvuna taantumasta piittaamatta.

Ein sanominen on helppoa, mutta yksiselitteinen muutosten vastustaminen ei vie meitä eteenpäin. Paikalleen pysähtymällä muut menevät ohi, jolloin tosiasiallisesti peruutamme.

Sen sijaan kyllä muuttaa maailmaa tavalla, jossa on mahdollisuuksia. Hullunrohkeistakin ehdotuksista voi jalostua erinomaisia ideoita, jos niihin tartutaan myönteisesti ja pohditaan asiaa pidemmälle.

Siksi kauppakamari sanoo kyllä – ennakkoluulottomuudelle, rohkeille kokeiluille ja uudistumiselle.

Kirjoittaja on Kuopion alueen kauppakamarin toimitusjohtaja.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *