keskiviikko 13.12.2017
Seija

Kotiseudun tarinat talteen

Olli kirjoittaa vähintään aanelosen verran tekstiä joka päivä. Nyt taltioidaan sekä oman perheen että Kerisalon koulupiirin perinnettä jälkipolville. (Kuva: Antti Aho)

Kerisalon Nurmelassa ei mietiskellä aamuisin, mitä tänään tehtäisiin. Pitäjänneuvos Olavi Hyvöselle sellainen tilanne olisi outo, oikeastaan mahdoton. Tekemistä on nimittäin riittänyt aina, siitä tuoreimpina todistuksina vaikka parisataa mottia polttopuuta pihassa tai viime joulun jälkeen skannatut, talosta löytyneet 785 valokuvaa 381 sivun selosteineen.

– Kuvat kertovat on kirjan nimi. Taitettuna siitä on vasta 40 sivua.

Tämä teos tulee perhepiirin käyttöön samaten kuin tekeillä oleva kooste päiväkirjoista. Päiväkirjaa on tullut pidetyksi vuodesta 1954 ja tekstiä syntyy aanelosen verran päivittäin.

– Isä piti myös päiväkirjaa koko ikänsä. Teen tiivistelmän omista ja isän päiväkirjoista.

– Se pitää tehdä, jos elonpäiviä riittää.

Lisäksi Hyvönen käy läpi Kerisalon ja Riuttasten koulupiiriä talo talolta viimeisen sadan vuoden ajalta.

Joroisten historiaa valokuvien muodossa sekä Joroisten Lehden ja sen pitkäaikaisimman päätoimittajan silmin on julkaistu kaksi perheraamatunpaksuista teosta. Joroisten vanhat valokuvat -teoksessa on alun toistatuhatta vanhaa valokuvaa kylittäin. Teosta varten tuli vierailtua käytännössä jokaisessa joroislaishuushollissa, ja kuvia kopioitiin perhealbumeista noin 4 500. Kuvat ovat kunnan arkistossa puulaatikoissa kaikkien katsottavissa.

Kronikka Joroisista -teokseen Olli seuloi Joroisten Lehden arkiston ja poimi sieltä 874 lehtikuvaa ja tiivisteli niihin jutut. Näihin kahteen kirjaan hurahti yhdeksän työvuotta.

Kerisalolaisnuorukainen pääsi aikoinaan kansakoulu-nuoriso-opisto-maamieskoulupohjalta silloisen Joroisten maamiesseuraliiton Kyntömies-lehden vastaavaksi toimittajaksi ja siitä sattumien kautta Joroisten Lehden päätoimittajaksi.

– Lehtialalla yli 40 vuotta.

Joroisten Lehdestä tuli persoonallinen paikallislehti.

– Siitä tuli väkisinkin minun näköiseni, kun niin kauan sitä tein. En ole käynyt toimittajanhommiin mitään koulua. Kuvittelin millainen lehden pitää olla.

Sen sijaan moni toimittaja on käynyt Ollin koulun. Periaatteena oli, ettei sellaista asiaa tai ihmistä ole, josta ei saisi tehtyä lehteen juttua.

– Miten toimittajan ammattitaito määritellään? Minusta se on korvien välissä. Viitseliäisyyttä vaaditaan myös.

– Oliko kerran joku poika tai tyttö, joka tuli kylältä takaisin toimitukseen ja sanoi, ettei siellä mitään ollut. Sanoin, että nyt takaisin. Pyöräytin häntä toimituksen pihassa ja sanoin: mene siihen suuntaan mihin nokkasi nyt osoittaa. Ainakin aikaisemmin sieltä löytyi aina jotain kerrottavaa!

Päätoimittajan ja lehtikustantajan työn ohessa piti hoitaa vielä maatilan työt, mutta sekään ei ollut rasite.

– Aamulla lypsylle ja sitten solalle. Kun siirryttiin lypsykarjasta sikapuolelle eivät elukat vieneet niinkään paljon aikaa. Sukupolvenvaihdos vapautti sitten sikalasta.

Joroisten Lehdessä linjana oli olla aina lukijan puolella. Jos joku ulkopuolinen yritti ohjailla lehdentekoa, tuli Ollilta täystyrmäys.

– Ei saa mielistellä, ei saa pelätä, rehellinen pitää olla aina.

Kun pitkän uran tehnyt perusjoroislainen kuuli saavansa Joroisten kunnan kulttuuripalkinnon, hän hämmentyi. Palkintoperusteissa häntä luonnehditaan kulttuurialan moniharrastajaksi.

– On täällä Joroisissa muitakin jotka olisivat palkinnon paljon paremmin ansainneet ja käyttäneet kulttuurityöhön aikaa. Mikä kulttuurintekijä minä olen?