torstai 19.10.2017
Uljas

Jätteet jalostuvat liiketoiminnaksi

Riikinnevalle kaivetaan jätteenpolttolaitoksen pohjia. Jätteiden ympärille on mahdollista synnyttää uudenlaista liiketoimintaa. (Kuva: Antti Aho)

Riikinnevan nykyisen kaatopaikan ympäristöstä voi tulla merkittävä teollisuusalue, jos mahdollisuudet löydetään ja niitä hyödynnetään oikein. Rakenteilla oleva Itä-Suomen ensimmäinen jätteenpolttolaitos saattaa poikia ympärilleen myös muuta yritystoimintaa. Noin 120 miljoonan euron investointi säteilee hyvää ympärilleen.

Kun jätettä poltetaan lämpö- ja sähköenergiaksi, syntyy sivutuotteena tuhkaa. Voimalaitostuhkaa ei voi kipata minne tahansa, vaan se on säännösten mukaan käsiteltävä asiaankuuluvalla tavalla. Riikinnevan jätelaitoksen nykyinen ympäristölupa antaa mahdollisuuksia erilaisten ongelmajätteiden kuten pilaantuneiden maa-ainesten käsittelyyn. Myös voimalaitostuhkan jatkojalostus olisi tämän puolesta mahdollista.

Riikinvoiman laitoksen lisäksi vastaavaa tuhkaa tuottaa Stora Enso omalla laitoksellaan. Voimalaitoksia on muuallakin Itä-Suomessa, ja verotus muuttuu niin ettei teollisuuskaan voi ajaa tuhkaansa nykykustannuksilla kaatopaikoille. Tuhkaa siis riittäisi uusiokäyttöön. Riikinnevaa jatkojalostuspaikkana puoltavat etäisyydet ja liikenneyhteydet, aivan kuten jätteenpoltossakin. Nyt vain etsitään sopivaa toimijaa.

Jätevoimala kiinnostaa myös muita toimijoita. Lappeenrannan teknisen yliopiston (LUT) Varkauden tutkimusyksikön vetäjä Ari Puurtinen totesi reilu kuukausi sitten ilmestyneessä Warkauden Lehden teknologialiitteessä Riikinvoiman jätevoimalan kiinnostavan tutkimusmielessä siinä vaiheessa kun se on käynnissä. Puurtinen huomautti, että jätevirrasta saa muutakin kuin pelkkää poltettavaa. Puhutaan uusioraaka-aineista.

Varkauden kaupungin suunnitelmissa on varata maa-alueita Riikinnevalta yritystoimintaa varten. Tämä on kaukonäköistä elinkeinopolitiikkaa. Kierrätyksessä on uusia ja aiemmin hyödyntämättä jääneitä liiketoimintamahdollisuuksia. Kiristyvä ympäristölainsäädäntö ohjaa kehitystä vääjäämättä siihen suuntaan. Varkauden kannattaa olla tässäkin asiassa eturintamassa.

Kommentit

  • Veijo Puustinen

    Suosittelisin opintomatkaa Ruotsiin. En ikinä ole kokenut pienempiäkään vaikeuksia jätteistä eroon pääsemisessä ja lajittelun mielekkyydessä. Sitten se tärkein asia: Jätteiden jättäminen maksuttomaksi niin ei tarvitse sohvakalustoja metsästä löytää. Tarkoitus on käsittääkseni saada roskat pois luonnosta ja mahdollisimman hyvään ja tehokkaaseen jälkikäyttöön. Maksuttomaksi? Pieni vihje (josta kaikki ei ehkä pidä) kunnallisvero. Myös kun jäte saadaan tehokkaasti käyttöön on siitä tuloja kaatopaikalle ja se vähentää verotuksen tarvetta.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *