perjantai 28.7.2017
Atso

Fiktio nimeltä Varkaus

Kirjoittaminen on kuljettanut Kalle Kosusen elämää. Sen mukaan hän valitsi opiskelualansa ja siitä hän saa leipänsä. Hän aikoo jatkaa myös fiktion saralla. (Kuva: Ilona Noponen)

Kun kyse on Wincapita-petosta käsittelevästä romaanista, on kirjoittajalta pakko ensiksi kysyä: paljonko omaa rahaa paloi?

– Ei yhtään. Minulle ei ole koskaan edes tarjottu mahdollisuutta sijoittaa Wincapitaan, vastaa Kalle Kosunen.

Kosunen on juuri saanut painosta ensimmäiset kappaleet Varkaus-romaanistaan. Kirjan virallinen julkistamistilaisuus on ensi viikolla.

Kosusen romaani on perin juurin varkautelainen teos. Kirjan henkilöt ovat varkautelaisia, ja tapahtumat sijoittuvat pääosin Varkauteen. Kosunen on Varkaudessa syntynyt, siellä asuva ja työskentelevä toimittaja.Varkaus on Kosusen ensimmäinen kaunokirjallinen teos. Hän kutsuu sitä paikallisromaaniksi.

Idea romaanista syntyi, kun Kosunen oli töissä Savon Sanomissa 2012 –  2013. Hän kävi läpi ison pinon Wincapita-huijauksen esitutkintapöytäkirjoja. Vastaan tuli tuttuja varkautelaisia nimiä.

– Oli todella mielenkiintoista lukea, kuinka eri tavoin ja eri motiivein ihmiset siirsivät toisilleen ajatusta Wincapitaan sijoittamisesta. Hieman jälkijunassa minulle kolahti, että tästä pitää kirjoittaa tarina.

Yksi lähti mukaan sijoitusklubiin, koska halusi rikastua. Toinen halusi olla mukana hypessä, joka Wincapitaa ympäröi. Kolmas vain luotti lujasti ihmiseen, joka hänelle sijoittamista suositteli.

Varkaus oli yksi klubin toiminnan keskittymistä.Tavalla tai toisella Wincapitaan sekaantui jopa satoja varkautelaisia, ja kaikki heistä eivät vieläkään ole tolpillaan. Meni rahat, ystävät, itsekunnioituskin.

– Tiedän ihmisiä, jotka ovat edelleen henkisesti huonossa jamassa, Kalle Kosunen kertoo.

Kosunen ei ole siirtänyt kuulustelupöytäkirjoista löytyneitä ihmisiä ja kertomuksia romaaniinsa nimiä muuttamalla.

– Kyse on fiktiosta. Hahmot ovat luotuja, mutta tunnelmat ja ihmisten väliset kytkökset voisivat olla aitoja. Totta on myös se luja luottamus, joka ihmisillä oli toisiinsa, hän sanoo.

Kirjan ydinajatus on Kosusen mukaan siinä, että asiat eivät rikoksessakaan ole mustavalkoisia eivätkä ihmiset ole joko täysin hyviä tai läpeensä pahoja. Ihmiset tekivät ratkaisunsa Wincapitan suhteen omista lähtökohdistaan sen hetkisen parhaan ymmärryksensä mukaan.

Silti Kosusen mukaan on päivänselvää, että kyse on rikoksesta, petoksesta. Sijoitusklubin piti tahkota rahaa valuuttakaupalla, mutta kauppaa tuskin tehtiin muuta kuin aivan alussa ja vain nimeksi.

– On kurjaa ja yksilön kannalta traagista, että vilpittömin mielin rahojaan sijoittaneet ihmiset joutuivat vaikeuksiin.

– Yhteisön kannalta on tietysti oikein, että rikoksista rangaistaan ja rikoksilla saatu hyöty leikataan pois, Kosunen sanoo.

Romaanista on otettu 300 kappaleen painos. Kirja tulee myyntiin ainakin paikallisiin kirjakauppoihin ja se julkaistaan e-kirjana. Kosunen on saanut tekstistään hyvää palautetta, mutta isojen kustantamojen julkaisuohjelmiin kirja ei silti mahtunut. Yksi pienkustantaja olisi sen julkaissut, mutta Kosunen tuskastui aikatauluihin ja päätti julkaista kirjan itse.

Kosusen kumppani kustantamisessa on Semo Publishing Finland, joka on nimenomaan tätä projektia varten koottu muutaman hengen yhteenliittymä.

Varkaus on kannesta kanteen Kosusen työtä. Hän on suunnitellut kirjan ulkoasun ja ottanut valokuvan kantta varten. Myös teksti on suoraan Kosusen kynästä, se ei ole käynyt läpi kustannustoimittajan myllytystä.

Varkaus oli romaanin työnimi, jota kirjoittaja ei lopulta katsonut tarpeelliseksi vaihtaa.Toimittaja-kirjailija Kosunen tietää, että joidenkin ihmisten mielestä kirjan nimi leimaa liiaksi kaupunkia. Toiset taas haluaisivat jo unohtaa koko Wincapita-sotkun.

– Toimittaja ja tai kirjailija ei voi kuitenkaan valita aiheita sen mukaan, pahoittaako joku mielensä. En tosin usko, että tämä kirja koettaisiin sisällöltään liian rankaksi, Kosunen miettii.

Varkaus on Kosuselle romaanin lisäksi myös rujon rakas kotikaupunki. Pikkukaupunki, jonka ihmiset eivät halua erottua ja herättää huomiota. He osaavat vapautua vasta Kuopiossa tai ulkomailla.

– Paine samanlaisuuteen on kova, Kosunen sanoo.

Varkaus on silti Kosuselle paras paikka asua.

– Enhän täällä muuten olisi. Itse käytän sanontaa ”jos ihminen pärjää Varkaudessa, hän pärjää missä tahansa”.

Varkaus-romaanin julkistamistilaisuus on Varkauden kirjastossa torstaina 16.2. kello 17.30.

Kommentit

  • Sirpa Rossi

    Onnitteluni Rohkeudestasi 🙂

    • Martti Hiltunen

      Kun lukisitte itse OTL .ekonomi Ilkka Pitkäsen kirjan ensiksi, sitten päättelisitte, onko Suomen viranomaiset oikeassa, kun ovat tunkeutuneet vieraan vallan alueelle , suorastaan vääryydellä EU-lakeja kohtaan .

  • Lost&found

    Näyttää kylässä liikkuvan iloisiakin wincapitalaisia !

  • Eetu Sutinen

    Kosunen julkaisee romaanin, vaikka juttu ei ole edes lainvoimainen jäsenistön osalta. Tässä hän toimii, niin kuin MTV:n toimittaja Salla Vuorikoski aikoinaan, kun sai vuoden lumilapio, journalistipalkinnon WinCapita paljastuksistaan, vaikka ainuttakaan oikeudenkäyntiä jutussa ei oltu käyty. Luulempa, että Kosunen joutuu kirjoittamaan jatkoromaanin julkaisustaan jonkun ajan päästä.

  • Juhani Korpela

    ”Silti Kosusen mukaan on päivänselvää, että kyse on rikoksesta, petoksesta. Sijoitusklubin piti tahkota rahaa valuuttakaupalla, mutta kauppaa tuskin tehtiin muuta kuin aivan alussa ja vain nimeksi.”

    Todellisella asiantuntijalla on Sijoitusklubista kovin erilainen näkemys. Suosittelen lämpimästi kirjailijalle luettavaksi Ilkka Pitkäsen teosta.

    http://www.bookcover.fi/verkkokirjakauppa/kirjakategoriat/tietokirjat/a-wincapita-kirja.html

  • Antti Hohteri

    Kosusen kannattaisi perehtyä asiaan kunnolla ennen kuin kirjoittaa asiasta täyttä potaskaa. Lue asianajaja Pitkäsen kirja, niin tiedät mikä on totuus. KRP teki historiansa suurimman virheen vetäessään töpselit irti seinästä – noin 30 itsemurhaa ja suurta surua sadoille talouksille. No – perästä kuuluu.

  • Martti

    Juuri näin,totta on joka sana.Olen Krp:n hutkinnan aikana pelastanut kolme (3 )rehellistä sijoittajaa ,varmalta itsemurhalta.Voisin vaihtaa osia KRP.n ,syyttäjien,tuomareiden kanssa,mutta..raha menee rahan luo.Köyhät kyykkyyn.Parempi olla rehellinen ja köyhä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *