maanantai 27.2.2017
Torsti

Hu-Pan B-junioreille tasapeli ja voitto

Salibandyseura Hukka-Pallon B-juniorit varmistivat Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen lohkon kakkossijan lauantaina Joensuussa. Kakkossijan myötä Hu-Pa saa yhden lähtöpisteen ylempään jatkosarjaan.

Avausottelussa sarjassa kaksi pistettä HuPan perässä ollutta Joensuun Josbaa vastaan oli panoksena alkusarjan kakkossija. Hienoa kautta pelaava Hu-Pa-miehistö onnistui taistelemaan 4–4 tasapelin vahvalla miehistöllä kotiturnaukseensa ilmaantunutta Josbaa vastaan. Hu-Pa nousi kovavauhtisessa ja erittäin hyvätasoisessa ottelussa kolme kertaa tasoihin ja kolmannen erän alussa johtoonkin. Josban viimeisen minuutin tasoitus oli sarjasijoituksen kannalta merkityksetön, sillä tasapeli jätti sarjan kakkospaikan HuPan omiin käsiin.

Tasapeli oli hieno tasonmittari HuPan pojille, sillä Josban miehistössä oli kentällinen miesten II-divisioonapelaajia, ja valtaosa muistakin Josban pojista pelaa säännöllisesti miesten III-divisioonaa.

Toisessa pelissä HuPa kohtasi Kotkan Reippaan. Nihkeän 1–1-lukemiin päättyneen ensimmäisen erän jälkeen HuPa lisäsi vauhtia ja latoi toisen erän alkuun viisi maalia alle viidessä minuutissa. Ottelu ratkesi tähän, ja lopun pelailun jälkeen taululla komeilivat HuPan voittolukemat 9–4. Ilmeisesti HuPan vauhtiin ja komeisiin maaleihin tuskastuneiden KoRen pelaajien otteet kovenivat tarpeettomasti kolmannessa erässä, ja samalla myös HuPan paras terä katosi. Voiton myötä HuPa varmisti lopullisesti sarjan kakkostilan.

Ottelut jatkuvat HuPan osalta maaliskuun alussa Vierumäellä neljän joukkueen ylemmän jatkosarjan turnauksessa, josta kaksi parasta jatkaa valtakunnalliseen karsintaan tavoittelemaan sarjanousua.

HuPan tehot lauantaina Joensuussa: Tuukka Kärkkäinen 3+2, Jani Suomula 3+0, Jesper Ikonen 2+1, Joonatan Laitinen 2+1, Miika Pulliainen 1+1, Jasse Sikanen 0+2, Topi Leppänen 0+2, Lauri Kirjavainen 1+0, Arttu Holopainen 1+0, Aatu Vyyryläinen 0+1, Aatu Björkstedt 0+1, Veeti Koponen 0+1. Josbaa vastaan torjui Tomi Sutinen ja KoRea vastaan Juhani Järveläinen.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *