sunnuntai 26.3.2017
Manu, Manne, Immanuel, Immo

Asenne ratkaisee…AINA !

Tulin juuri Varkauden liikuntatalolta seurattuani paikallisen salibandyjoukkueen suoritusta.
On ilo seurata, että liikutaan ja toimitaan ryhmässä, mutta kun kuuntelin pelaajia pelin jälkeen en voinut olla istumatta koneen ääreen.
Sääliksi käy valmentajaa jonka pelaaja ottelun jälkeen sanoo yleisölle; ”sanoinhan minä että turpaan tulee”, tästä sanomisesta tekee hämmästyttävän se että pelitaidollisesti joukkue kestää mukana ja antaa kunnon vastuksen ikäryhmässään kelle joukkueelle tahansa.
Asiahan on niin että ihmisen pää toimii kuin elokuvaprojektori, jos sinne ladataan filmi Liisa ihmemaassa, niin mitä sieltä näkyy…? ei sieltä tule Lassie tai die hard. Toisin sanoen sinun hyvä nuori pitää tietää mitä haluat tai minne olet menossa.
Joten kyllä siellä elokuvaprojektorissasi näkyy se filmi, jonka sinä olet sinne ladannut.
Tälläisestä asennekasvatuksesta muistuu mieleeni tarina kirpuista jotka hyppäävät 360 kertaa oman kokonsa verran:Laitetaan kirput astiaan ja astiaan kansi. Kirput ennen pitkää huomaavat että kun ponnistaa korkealle ja kun osuu kanteen, sattuu päähän eli pitää ponnistaa vain sopivasti niin ei satu.
Sitten kun poistamme kannen meillä onkin lauma opetettuja kirppuja, jotka eivät loikkaa astiasta kun pelkäävät sattuvan taas kun yrittää enemmän Eli opetus on se että joskus kannattaa yrittää kuitenkin vaikka välillä sattuisi.
Kyllä se palkinto odottaa kun yrittää rikkoa omat asenteensa ja kuvitellun esteen sinun ja tavoitteesi välissä.
Arvoisa nuori esteet voittoon ovat omassa mielessäsi kuin kirpulla kansi.
Ensiksi pitää olla Asenne, ajatus, toiminta ja sitten tulee tulos:
Ajatus siitä mihin pyritään varustetaan oikealla asenteella ja se aikaansaa toimintaa, näiden osa-alueiden summa on lopputulos niin pelissä kuin elämässäkin.
Seuraava ottelu odottaa liikuntatalolla, joten sinne taas viettämään lauantaita.
Haastan muutkin nauttimaan Warkauden vaatimattomista ja rajallisista urheilutiloista, näissä asioissa päättäjilläkin on kansi päällä ja lyhytnäköinen rahansäästö toisaalla on kustannus toisaalla.
Jos nuoriso saadaan liikkumaan ja harrastamaan liikuntatiloihin käytettävillä pääomilla, voimme ehkäistä syrjäytymistä ja lieveilmiöitä joista me vanhemmat monesti aiheettomasti valitamme. Valtaosa nuorista on erittäin positiivista väkeä, joka kuitenkin kaipaa sitä että me vanhemmat näemme hieman vaivaa toimimalla heidän parissaan.
Nuoriso on peilikuva meistä vanhemmista ja tekemistämme tai tekemättömyydestämme.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *